"Kuinka, herra, puhutteko minulle?" huusi komentaja tarttuen pöydällä olevaan miekkaansa.
"En", vastasi Filip koettaen tyyntyä. "Muistelen vain miten usein kuulin hänen vannovan, ettei hän milloinkaan katsahdakaan muihin miehiin kuin omaan Filipiinsä."
"Siinäkö kaikki?" huudahti komentaja. "Rakas ystäväni, ette tunne naisia ollenkaan."
"Ei hän niistä erikoisesti väittäkään", vastasi Krantz kumartuen komentajaan päin ja kuiskaten hiljaa: "Hän on aina tuollainen, kun tulee puhe naisista. Naimisissa ollessaan tuli hän julmasti petetyksi ja senvuoksi vihaa hän nyt koko sukua."
"Meidän pitää siinä tapauksessa antaa hänelle anteeksi", vastasi pieni upseeri. "Vaihtakaamme puheenaihetta."
Kun he jälleen tulivat omaan huoneeseensa, pyysi Krantz Filipiä hillitsemään tunteensa, ettei heitä suljettaisi uudestaan vankilaan.
"Voiko olla mahdollista, että hän on ollut niin petollinen?" huudahti Filip surullisesti. "Voisin melkein uskoa sen todeksi, kun ajattelen, miten innokkaasti komentaja halusi tuota paperia."
Krantz rauhoitti nyt Filipiä sillä, että Amine tietysti oli suostunut komentajan ehdotukseen päästäkseen pois, ja Filip rauhoittuikin. Myöhemmin uskotteli hän komentajalle, että Filip on hyvin hienoa hollantilaista sukua, ja vannoi, että hänellä on mahtavia omaisia Portugalissakin. Tämän keskustelun jälkeen huomattiin portugalilaisen komentajan suuresti muuttuvan, sillä hän kunnioitti äärettömästi aateluutta. Hän toivoi nähtävästi saavuttavansa joitakin etuja vaikutusvaltaisen tuttavansa avulla.
Muutamia päiviä tämän keskustelun jälkeen, kun he kaikki kolme istuivat pöydässä, tuli korpraali huoneeseen, tervehti komentajaa ja ilmoitti hänelle, että muudan hollantilainen matruusi oli tullut linnoitukseen. Hän sanoi halunneensa vain kysyä, pitääkö hänen tuoda mies komentajan puheille. Kuultuaan tämän ilmoituksen kalpenivat Filip ja Krantz. He tunsivat jonkun onnettomuuden olevan tulossa, mutta ei kumpainenkaan sanonut mitään. Komentaja käski korpraalin tuoda matruusin sisään ja parin minuutin kuluttua ilmestyi huoneeseen heidän katkerin vihollisensa Schriften. Huomattuaan Filipin ja Krantzin istuvan pöydässä huudahti hän heti: "Ah, kapteeni Filip Vanderdecken ja hyvä ystäväni, herra Krantz, Utrechtin ensimmäinen perämies, miten iloinen olenkaan tapaamisestamme!"
"Kapteeni Filip Vanderdeckenkö?" huudahti komentaja hypäten seisoalleen. "Peijakas, onko minua sittenkin vedetty nenästä?" Hän keskeytti hengittäen kiivaasti, mutta hänen otsasuonensa paisuivat kuin ne olisivat olleet halkeamaisillaan. Hän voi kuitenkin jatkaa tyynemmin hetkisen kuluttua: "Hyvä herra, kiitän teitä, mutta nyt on minun vuoroni. Korpraali, tuokaa heti sotilaita tänne!"