"Huomenna on kaikki ohi, isä", sanoi Amine. "Poistukaa nyt, sillä haluan olla yksinäni."
XXXVII.
Palatkaamme nyt jälleen Filipiin ja Krantziin. Tultuaan komentajan luota kertoi Krantz Filipille kaikki, tuon kummallisen jutunkin, jonka hän oli keksinyt pettääkseen komentajan.
"Sanoin, etteivät muut kuin te tiedä aarteen piilopaikkaa, toivoen, että teidät lähetetään hakemaan sitä, sillä luultavasti pitää hän minut täällä panttivankina. Älkää olko millännekään, sillä kyllä minä pidän silmäni auki. Koettakaa tavalla tahi toisella päästä pakoon ja matkustakaa sitten Aminen luokse."
"Ei niin, ystäväni", vastasi Filip, "vaan teidän pitää tulla mukaani.
Tunnen, etten voi nauttia onnestani, jos vain eroan teistä."
"Joutavia! Tuollainen on vain kuvittelua. Pääsen varmasti pakoon jollakin tavoin."
"En näytä hänelle aarretta, ellette seuraa meitä."
"No, koska ette muuten suostu, niin voittehan tuota koettaa."
Nyt koputettiin oveen hiljaa ja Pedro tuli huoneeseen. Hän katsoi ensin varovaisesti ympärilleen, ennenkuin hän kuiskaten kertoi heille kuulemansa. "Koettakaa järjestää niin, että saan tulla mukaanne", lopetti hän. "Minun on nyt pakko poistua, sillä hän kävelee vielä edestakaisin huoneessaan." Sanottuaan sen hiipi hän pois sulkien oven.
"Tuo pieni petollinen roisto! Mutta kyllä me petämme hänet, jos se suinkin on mahdollista", sanoi Krantz. "Olitte oikeassa, Filip, sanoessanne, että meidän pitää molempien paeta, sillä tarvitsette apuani. Koetan houkutella komentajankin mukaamme. Hyvää yötä, Filip."