"Palakoon tuo kirottu pyhä Antonius helvetin tulessa, ellei hän auta meitä! Vieköön piru hänet ja hänen porsaansa! Jos hän uskaltaa tehdä velvollisuutensa, on kaikki hyvin, mutta hän on pelkuri raukka, joka ei välitä mistään eikä auta niitä, jotka rukoilevat häntä avukseen. Peijakas, tuosta saat!" huudahti kapteeni katsellessaan pyhimyksen pientä temppeliä ja näpsäyttäen sormiaan hänen nenänsä alla. "Paavin pitää tehdä meille uusia pyhimyksiä, sillä nämä vanhat ovat jo aivan mitättömiä. Ennen ne kyllä voivat suorittaa jotakin, mutta nyt en antaisi puupenniäkään koko roskasta, ja mitä sinuun tulee sinä vanha laiska roikale, niin…" jatkoi kapteeni mumisten lopun partaansa ja puiden nyrkkiään pyhä Antonius raukalle.
Laiva oli nyt saapunut Afrikan etelärannikolle ollen noin sadan penikulman päässä Lagullasta. Aamu oli kaunis, meri lainehti hiljaa ja vieno tuuli kuljetti alusta noin neljän penikulman vauhdilla tunnissa.
"Jumala siunatkoon pyhimyksiä!" sanoi kapteeni tultuaan kannelle. "Vielä pieni tuulen muutos eduksemme ja me voimme muuttaa suuntaamme. Siunatkoon Jumala erittäinkin arvokasta suojeluspyhimystämme pyhää Antoniusta, joka on ottanut laivamme erityiseen suojelukseensa. Ilma näyttää muodostuvan kauniiksi. Tulkaa, herrat, menkäämme syömään aamiaista ja nauttikaamme sitten sikareistamme täällä kannella."
Mutta tilanne muuttui äkkiä, taivas meni pilveen, aurinko pimeni ja luonnoton hämärä levisi kaikkialle. Tuuli tyyntyi ja meri lakkasi lainehtimasta. Ei ollut aivan pimeäkään, mutta taivas peittyi punertavaan paksuun sumuun ja oli aivan sen näköinen kuin maailma olisi syttynyt tuleen.
Kajuutassa olevista huomasi Filip ensimmäiseksi lisäytyvän pimeyden ja meni kannelle. Kapteeni ja matkustajat seurasivat häntä hämmästyneinä ja peloissaan. "Pyhä neitsyt, suojele meitä! Mitä tämä onkaan?" huudahti kapteeni säikähtyneenä. "Pyhä Antonius, auta meitä! Tämähän on aivan hirveätä!"
"Kas tuolla!" huusivat matruusit viitaten merelle. Kaikki käänsivät katseensa sinnepäin. Filip, Schriften ja kapteeni seisoivat vierekkäin. Heidän tuijottaessaan sinnepäin alkoi noin puolen penikulman päässä heistä merestä kohota jonkun toisen laivan mastot ja raa'at hitaasti. Se kohosi kohoamistaan, kunnes koko laiva kellui meren pinnalla lyhyen matkan päässä heistä. Laiva kääntyi vastatuuleen vääntäen peräsimen tiukasti ylihankaan.
"Pyhä neitsyt!" huudahti kapteeni uskaltaen tuskin hengittääkään. "Olen kyllä tiennyt, että laivat voivat upota, mutta en milloinkaan, että ne voivat jälleen kohota pinnalle. Nyt lupaan tuhannen vahakynttilää pyhälle neitsyelle, jos hän pelastaa meidät tästä vaarasta."
"Siinä näette nyt kummituslaivan tahi Lentävän Hollantilaisen!" huusi Schriften. "Sanoinhan sen teille jo, Filip Vanderdecken, että isänne on vielä hengissä, hi, hi."
Filip oli koko ajan katsellut laivaa ja näki nyt veneen laskettavan siitä vesille. "Voiko se olla mahdollista", ajatteli hän, "että minun suodaan nyt toimittaa tehtäväni?" Hän pisti kätensä poveensa tarttuen kalleuteensa.
Pimeys oli nyt lisääntynyt niin, ettei vieraan laivan runkoa voitu erottaakaan. Matruusit ja matkustajat vaipuivat polvilleen rukoillen pyhimyksiä avukseen.