"Kiitoksia. Onko teillä aseita ja ampumatarpeita asunnossanne?"
"On kumpiakin. Toivon vain, että isäni tulisi kotiini."
"Minäkin toivoisin", sanoi Filip, "että hän tulisi ennen rosvoja. Haluaisin kumminkin, ettei hän saapuisi hyökkäyksen kestäessä, sillä siellä on pyssy, joka on erityisesti ladattu hänen varaltaan, ja jos he saavat hänet kiinni, eivät he säästä hänen henkeään, elleivät saa kaikkea hänen kultaansa tahi teitä lunnaiksi. Mutta missä nuo aseet nyt ovat?"
"Seuratkaa minua", sanoi Amine vieden Filipin muutamaan yläkerran kaukaisimpaan huoneeseen, jota hänen isänsä näytti käyttävän työhuoneenaan. Kaikilla seinillä oli hyllyjä, joilla oli pulloja ja rasioita. Eräässä nurkassa oli rautainen rahakirstu ja kamiinin yläpuolella oli kaksi karbiinia ja pari pistoolia.
"Ne ovat kaikki latingissa", sanoi Amine laskien kädessään olevan pistoolin pöydälle.
Filip otti aseet alas ja tarkasti ne samoin kuin senkin pistoolin, jonka Amine oli pannut pöydälle. Sekin oli ladattu.
"Tämä oli siis aiottu minulle, Amine", sanoi hän hymyillen.
"Ei teille, vaan jollekin kavaltajalle, jos sellainen olisi koettanut tunkeutua tänne."
"No niin, hyvä neiti", sanoi Filip, "nyt asetun tämän ikkunan ääreen, mutta teidän pitää sammuttaa kynttilä. Voitte jäädä tänne ja panna oven lukkoon, jos pelkäätte."
"Ette tunne minua ollenkaan, jos luulette minun pelkäävän hyökkäystä.
Jään tänne pyssyjä lataamaan, johon olen hyvin tottunut."