"Ellette päästä minua sisään, jään tänne ulos aseitta ja olen huonosti varustettu taistellakseni neljää asestettua roistoa vastaan. Pysyn täällä paikoillani kumminkin todistaakseni teille kertomukseni totuuden ja sen, että haluan mielelläni puolustaa teitä kaikkea pahaa vastaan."
"Minä joutuisin niin ollen syypääksi kuolemaanne, mutta se ei saa tapahtua. Ah, hyvä herra, vannokaa kaiken sen nimessä, jota pidätte pyhänä, ettette petä minua."
"Vannon sen teidän nimessänne, nuori neiti, sillä olette minulle muita kalliimpi."
Ikkuna suljettiin nyt ja hetkisen kuluttua avasi herra Pootsin kaunis tyttö oven. Hän piti kynttilää oikeassa kädessään ja väri vaihtui alituisesti hänen poskissaan. Vasemmassa kädessä, joka riippui sivulla, oli pistooli melkein piilossa esiliinan alla. Filip näki sen heti, mutta ei ollut sitä huomaavinansakaan. Hän halusi vain rauhoittaa tyttöä.
"Nuori neiti", hän sanoi, "ennenkuin kuu on noussut, ovat rosvot täällä. Haluan suojella teitä, kunhan vain luotatte minuun. Voisiko kukaan sitäpaitsi tehdäkään teille mitään pahaa?"
Kun tyttö seisoi siinä hämillään, mutta kuitenkin rohkeana, kannatti häntä todellakin katsella. Hänen sopusuhtainen vartalonsa ja kaunis pukunsa herättivät Filipissä sekä kummastusta että ihailua. Hänellä ei ollut päähinettä ja kahdelle letille palmikoitu pitkä tukka riippui hartioilla, ja vaikka hän olikin pieni, oli hänen ruumiinsa kuitenkin hyvin muodostunut. Paljon maailmaa nähnyt henkilö olisi kumminkin heti huomannut, että hänen kasvojensa piirteet ja puku olivat arabialaista alkuperää.
Hän katsoi vakavasti Filipiin kuin lukeakseen tämän salatuimmatkin ajatukset, mutta Filipin rehelliset kasvot ja miehekäs esiintyminen rauhoittivat häntä paljon.
"No tulkaa nyt sitten sisään", sanoi hän hetkisen mietittyään. "Huomaan nyt, että voin empimättä luottaa teihin." Filip totteli ja sulki ja lukitsi sitten oven.
"Emme saa hukata enää ollenkaan aikaa", sanoi hän. "Ettekö halua sanoa minulle nimeänne?"
"Minua sanotaan Amineksi", vastasi tyttö.