"Nuori mies, mitä haluatte näin sopimattomaan aikaan? Mitä teillä on minulle sanottavaa?"
Filip kertoi nyt hänelle kuulemansa ja lopetti pyytäen, että neiti laskisi hänet sisään, jotta hän voisi puolustaa häntä.
"Ajatelkaa vain kertomustani, kaunis neiti", sanoi hän. "Teidät on myyty miehelle, jonka nimi oli muistaakseni Baetens. Tiedän, ettette välitä kullasta, mutta ajatelkaa itseänne ja päästäkää minut sisään. Vannon äitiraukkani sielun nimessä, että jokainen puhumani sana on totta."
"Sanoitteko Baetens, herra?"
"Ellen kuullut väärin, nimittivät toiset häntä niin. Hän kertoi joskus maailmassa rakastuneensa teihin."
"Muistan hyvin tuon nimen, mutta en tiedä oikein, mitä minun pitää tehdä tahi sanoa. Isäni meni auttamaan muudatta lapsivuoteessa makaavaa naista ja voi viipyä vielä poissa monta tuntia. Olen yksinäni ja nyt on yö. Minun ei pitäisi avata ovea, mutta en voi kuitenkaan olla uskomatta teitä. Ette suinkaan voi olla niin roistomainen, että keksitte tällaisia juttuja?"
"En — niin totta kuin kerran toivon tulevani autuaaksi. Mutta älkää panko elämäänne ja kunniaanne alttiiksi, vaan päästäkää minut sisään."
"Ja vaikka sen nyt tekisinkin, mitä voisitte tehdä niin useaa vastaan? Heitä on neljä yhtä vastaan ja niin ollen voittavat he teidät pian."
"Ei, jos teillä vain on aseita, ja luullakseni on isänne hankkinut sellaisia. En pelkää noita roistoja, ja tiedättehän minun olevan rohkean."
"Kyllä ja nyt aiotte uskaltaa henkenne niiden puolesta, joita ennen uhkasitte. Kiitän teitä, mutta en uskalla avata ovea."