"Hyvä on. Siinä tapauksessa ennätän panna uuden piin pyssyyni ja ladata sen uudestaan. Pimeys ei tee minulle ollenkaan kiusaa."
"Niin, olet siihen kyllä tottunut, Jan."
"Niin olenkin ja tämän luodin ammun nyt tuon vanhan roiston pään läpi."
"Hyvä on. Haluankin mieluummin, että sinä teet sen", vastasi toinen. "Hän pelasti nimittäin henkeni Middleburgissa silloin kun muut luulivat minun kuolevan."
Filip ei viivytellyt kauempaa, vaan hiipi pensaiden taitse metsikköön ja valitsi sitten erään kiertotien, etteivät roistot häntä huomaisi. Hän oli heti ymmärtänyt, että miehet olivat eronsaaneita sotilaita, jotka muuttivat seudun hyvin rauhattomaksi. Kaikki hänen ajatuksensa kohdistuivat nyt siihen, miten hän voisi pelastaa vanhan lääkärin ja tämän tyttären heitä uhkaavasta vaarasta. Senvuoksi hän unhotti kokonaan hetkiseksi isänsä ja päivän järkyttävät tapahtumat.
Kahdenkymmenen minuutin kuluttua saapui hän lääkärin asunnon edustalle. Hän koputti, mutta ei saanut minkäänlaista vastausta. Sitten vasta, kun hänen uudistuviin koputuksiinsakaan ei vastattu, ymmärsi hän, että Poots oli kutsuttu jonkun sairaan luokse.
"Neiti", hän huusi kovasti, "jos isänne on ulkona, kuten luulen, niin kuunnelkaa, mitä minulla, Filip Vanderdeckenilla on sanomista! Kuulin vähän aikaa sitten neljän roiston neuvottelevan, että he tappavat isänne ja ryöstävät hänen rahansa. Vannon tuon pyhäinjäännöksen nimessä, jonka annoitte minulle takaisin aamulla, että puhun totta."
Filip odotti hetkisen, mutta kun hän ei saanut minkäänlaista vastausta, jatkoi hän:
"Nuori neiti, jos panette arvoa sille, jonka täytyy olla kallisarvoisempi teille kuin isänne kulta hänelle, niin avatkaa ikkuna ja kuunnelkaa mitä minulla on sanottavaa."
Vähän ajan kuluttua aukeni ikkuna ja Filip voi pimeässäkin erottaa herra Pootsin kauniin tyttären.