"En täällä, vaan maassa, jossa synnyin."
"Ettekö halua kertoa minulle elämänne tarinaa, Amine? Voin hyvin säilyttää salaisuuden, jos vain käskette."
"Olette sen jo minulle todistanutkin aivan vasten tahtoani", vastasi Amine hymyillen, "mutta teillä on oikeus tietää jotakin hänestä, jonka hengen olette pelastanut. Kun isäni poikasena matkusti muutamassa kauppalaivassa, ottivat maurit hänet vangiksi ja myivät hänet omassa maassaan orjaksi eräälle lääkärille. Kun isäntä huomasi, että orjalla oli terävä järki, otti hän pojan apulaisekseen ja juuri tuon miehen johdolla oppikin sitten isäni kaiken taitonsa. Hän oli muutamien vuosien kuluttua aivan yhtä taitava kuin hänen opettajansakin. Mutta tehän tiedätte isäni itaruuden, jota ei voida salata, hän halusi rikastua ja kääntyi muhamedin uskoon, jolloin hän pääsi vapaaksi ja voi ruveta harjoittamaan ammattiaan omaan laskuunsa. Hän otti vaimokseen arabialaisen naisen, muutaman orjantyttären, jonka hän oli parantanut, ja asettui asumaan siihen maahan. Minä synnyin, isäni kokosi rikkauksia ja tuli hyvin kuuluisaksi, mutta kun erään päällikön poika kuoli hänen hoidossaan, ruvettiin häntä syyttämään. Hänet julistettiin lainsuojattomaksi, mutta hän onnistui pakenemaan menettäen kuitenkin koko omaisuutensa. Äitini ja minä seurasimme häntä. Hän pakeni beduiinien turviin ja oli sitten heidän luonaan muutamia vuosia. Siellä totuin nopeihin marsseihin, hurjiin hyökkäyksiin, tappioihin ja pakoon, ja usein näin murhiakin. Mutta kun beduiinit eivät maksaneet isälleni tarpeeksi ja kun hän kuuli päällikön kuolleen, palasi hän Kairoon ja rupesi jälleen harjoittamaan ammattiaan. Hän kokosi taasen paljon rahaa, mutta saikin sitten ajoissa kuulla, että uusi päällikkö himoitsee niitä. Hän otti osan omaisuudestaan mukaansa ja pakeni muutamassa pienessä laivassa Espanjaan. Hän ei ole kumminkaan saanut pitää rahojaan milloinkaan pitkää aikaa, sillä hänet on aina ryövätty. Nyt on hän taasen näiden kolmen vuoden kuluessa, jotka olemme asuneet täällä, koonnut jotakin. Emme olleet kuin vuoden Middleburgissa ja sitten muutimme tänne. Sellainen on elämäni tarina, Filip."
"Kuuluuko isänne vieläkin muhamedin uskokuntaan?"
"En tiedä. Hän ei luullakseni kuulu mihinkään, sillä hän ei ole opettanut minua milloinkaan. Hänen kultansa on hänen jumalansa."
"Entä teidän?"
"Sanon jumalakseni häntä, joka on luonut tämän kauniin maailman — luonnon jumalaa — nimittäkäämme häntä nyt miten vain. Minulla on sellainen tunne, Filip, mutta haluaisin tietää hieman enemmänkin. On olemassa niin paljon erilaisia uskontoja, jotka kaikki luullakseni kuitenkin vievät taivaaseen. Tehän olette kristitty, Filip; onkohan se ainoa oikea uskonto, jokainen sanoo omaa uskoaan oikeaksi, uskokoonpa hän sitten mitä tahansa."
"Kristinusko on ainoa oikea, Amine. Kunpa vain uskaltaisin paljastaa kaikki pätevät todistukseni, niin —"
"— en enää epäilisi. Niinkö? Mutta eikö teidän velvollisuutenne ole ilmaista noita todistuksia? Oletteko juhlallisesti vannonut, ettette milloinkaan puhu niistä?"
"En, mutta minulla on kuitenkin sellainen tunne, etten saa tehdä sitä. Nyt kuulen ääniä. Isänne on varmaankin palannut viranomaisten kanssa ja minun täytyy mennä heitä vastaan."