"Olitte niin innokas saamaan takaisin tuon pyhäinjäännöksen, Filip", sanoi Amine hetkisen kuluttua, "että luulen senkin varmasti yhtyvän jollakin tavoin tuohon salaisuuteen, vai mitä?"
"Vastaan nyt viimeisen kerran kysymykseenne, Amine. Niin, se kuuluu siihen hyvin läheisesti, mutta älkää kyselkö minulta nyt enempää."
"Olette niin muissa ajatuksissa, Filip, ettette ymmärrä minun osoittavan vain teille kohteliaisuutta tiedustellessani asioitanne."
"Kyllä minä ymmärrän ja olenkin teille hyvin kiitollinen siitä. Suokaa minulle anteeksi ja muistakaa, ettei salaisuus ole omani, minusta ainakin tuntuu siltä. Jumala tietää minun toivovan, etten olisi milloinkaan sitä kuullutkaan, sillä se on särkenyt kaikki elämäni toiveet."
Kun Filip katsoi ylös, huomasi hän Aminen katseen kohdistuneen häneen.
"Haluaisitte mielellänne lukea ajatukseni, Amine, ja tutustua salaisuuteeni, vai mitä?"
"Ajatuksenne tahtoisin kyllä tietää, mutta en salaisuuttanne, vaikka olenkin pahoillani, että se painaa mieltänne niin raskaasti. Se on varmaankin hirmuinen, koska se voi lannistaa niin rohkeankin luonnon kuin teidän."
"Mistä olette saanut rohkeutenne?" kysyi Filip puhuakseen jostakin muusta.
"Olosuhteet tekevät ihmisistä joko rohkeita tahi pelkureita. Sellaiset, jotka ovat tottuneet vaaroihin ja vaikeuksiin, eivät pelkää niitä."
"Missä olette ollut alttiina sellaisille, Amine?"