"En", vastasi Filip. "Olen pahoillani, etten tullut sitä ajatelleeksi."
"Ei, ei, parempi oli, ettette antanut hänelle mitään, sillä rahat ovat arvokkaampia kuin hänen vastalahjansa. Hän ei saa tulla tänne enää."
"Miksi ei, isä", kysyi Amine, "jos herra Filip vain tahtoo? Tämähän on hänen talonsa."
"No siinä tapauksessa kyllä, että herra Filip haluaa, mutta hänhän matkustaa pois."
"Entä sitten? Isä Seysen on tervetullut tänne muutenkin. Hänhän voi tulla puhuttelemaan minua."
"Sinuako, lapseni? Jos hän tulee, en anna hänelle penniäkään, ja silloin lopettaa hän pian käyntinsä."
Filip ei saanut enää tilaisuutta keskustella Aminen kanssa eikä hänellä ollut Aminelle mitään sanottavaakaan. Tunnin kuluttua sanoi Filip jäähyväiset hänelle hänen isänsä läsnäollessa. Poots ei halunnut poistua hetkeksikään heidän luotaan, koska hän vieläkin toivoi, että Filip uskoisi hänelle osankaan noista rahoista, jotka hän jättää kotiinsa.
Parin päivän kuluttua saapui Filip Amsterdamiin ja sai kuulla tiedusteltuaan asianomaisista paikoista, ettei Intiaan lähde ainoatakaan laivaa moneen kuukauteen. Hollantilais-itäintialainen yhtiö oli jo kauan ollut olemassa ja kaikki yksityinen kauppa oli loppunut. Yhtiön laivat lähtivät matkalle ainoastaan sellaiseen vuodenaikaan, jolloin luultiin niiden parhaiten pääsevän Hyväntoivonniemen ympäri. Erään niistä laivoista, joiden oli määrä lähteä seuraavalla kerralla, nimi oli "Ter-Schelling", muudan kolmimastoinen, jota parhaillaan ruvettiin laittamaan kuntoon.
Filip meni kapteenin luokse ja ilmoitti tälle haluavansa ruveta merimieheksi. Kapteeni mieltyi Filipiin heti ja kun Filip vielä selityksensä lisäksi, ettei hän halua mitään palkkaa, lupasi maksaa oppirahojakin, pestasi kapteeni hänet toiseksi perämiehekseen luvaten ilmoittaa hänelle ajoissa, milloin laiva on valmis lähtemään. Uskollisena lupaukselleen palasi Filip Aminen luo, jonka kanssa hän siis sai olla vielä kerran yhdessä.
Sivuutamme nyt pari kuukautta, joiden kuluessa herra Poots hoiti virkaansa ja oli niin harvoin kotona, että nuoret ystävämme saivat olla hyvin paljon kahden kesken. Amine vastasi Filipin kuumaan rakkauteen yhtä tulisesti. He aivan jumaloivat toisiaan. Ja kukapa voikaan olla miellyttävämpi kuin rohkea ja lempeä Amine? Kun Filip joskus ajatteli synkkää tulevaisuuttaan, karkoitti Aminen hymy aina hänen surunsa, ja kun Filip katsoi hänen silmiinsä, unhotti hän heti kaikki vaivansa.