Amine ei salannut ollenkaan tunteitaan, vaan paljasti ne epäröimättä. Kun Filip antoi hänelle suukkosen, vastasi hän siihen, ja koska hän oli jaloluontoinen ja luottavainen, tiesi hän onnensa johtuvan vain Filipin rakkaudesta. Eräänä päivänä huomasi isä Seysen, joka oli ahkerasti opettanut Aminea, Filipin kiertävän kätensä tytön vyötäreille.
"Lapseni", sanoi hän, "olen jo jonkun aikaa seurannut käyttäytymistänne tarkkaavaisesti eikä se miellytä minua ollenkaan. Vaikka aikoisittekin mennä naimisiin hänen kanssaan, Filip, kuten luulen, on tuollainen vaarallista. Minun on pakko vihkiä teidät."
Filip suuttui.
"Olenko sittenkin saanut teistä väärän käsityksen, poikani?" jatkoi pappi, vakavasti.
"Ette, hyvä isä, mutta pyydän teitä poistumaan nyt. Tulkaa takaisin huomenna, niin kaikki on silloin selvillä. Mutta ennen sitä pitää minun keskustella Aminen kanssa."
Pappi poistui ja nuoret olivat jälleen kahden. Väri tuli ja meni Aminen poskissa ja hänen sydämensä sykki kovasti, sillä hän tunsi koko elämänsä onnen olevan kysymyksessä.
"Pappi on oikeassa", sanoi Filip istuutuen hänen viereensä. "Tätä ei saa jatkua enää pitempää aikaa. Antaisin paljonkin, jos aina voisin olla luonasi, mutta kova kohtaloni ei sitä salli. Tiedät minun rakastavan maatakin, jolla kävelet, mutta en sittenkään voi pyytää sinua vaimokseni enkä osalliseksi onnettomuuteeni."
"Aion sanoa sinulle ajatukseni suoraan, Filip", sanoi Amine. "Sanot rakastavasi minua. En tiedä, miten miehet rakastavat, mutta tiedän kuitenkin omat tunteeni. Olisit hyvin itsekäs ja töykeä, jos hylkäisit minut nyt, sillä silloin kuolisin. Sanot, että sinun on pakko matkustaa tuon onnettoman salaisuutesi vuoksi. Ehkä sinun pitääkin, mutta enkö voi tulla kanssasi?"
"Kuolemaanko, Amine?"
"Niin, sillä kuolemahan vapauttaa ihmisen kaikista vaivoista. En pelkää kuolemaa, vaan sitä, että menetän sinut. Eikö sitten elämäsi olekaan hänen kädessään, joka on luonut kaiken? Mistä tiedät niin varmasti, että sinun pitää kuolla? Jos sinut, kuten sanot, on määrätty tuollaisen mainehikkaan työn suorittajaksi, ei sinun tarvitse olla suurestikaan peloissasi, että kuolet, ennenkuin olet tehnyt tuon työn. Toivoisin, että tuntisin salaisuutesi, Filip, sillä naisen neuvokkuus voisi ehkä olla sinulle suureksi hyödyksi. Mutta vaikka se ei voisikaan auttaa sinua, niin eikö se soisi sinulle lohtua ja rauhaa, että jakaisit sekä ilon että surun hänen kanssaan, jota sanot rakastavasi niin suuresti?"