"Amine, kalleimpani, syvä rakkautenihan minut juuri paneekin epäröimään. Kuinka iloinen olisinkaan, jos meidät nyt yhdistettäisiin. En tiedä oikein, mitä minun pitää sanoa tahi tehdä. Jos olisit vaimoni, en voisi salata sinulta mitään, mutta en voi mennä naimisiinkaan kanssasi, ennenkuin tiedät salaisuuteni. No niin, panen onneni alttiiksi ja ilmoitan sen sinulle nyt. Saat itse sitten päättää, mitä teet. Mutta muistakin, että taivas on kuullut valani, jota rikkomaan et saa pyytää minua. Jos sinä kuultuasi kertomukseni haluat mennä naimisiin kanssani, suostun siihen. Tahdon olla onnellinen vähän aikaa, Amine, mutta sinä —"
"Kerro minulle heti tuo salaisuus, Filip!" huudahti Amine kärsimättömästi.
Filip kertoi nyt tarkasti kaiken sen, minkä lukija jo tietää. Amine kuunteli häntä vaitiollen ilmeenkään muuttumatta hänen kasvoissaan. Filip lopetti toistamalla hänelle vannomansa valan. "Nyt tiedät kaikki", lisäsi hän surullisesti.
"Miten kummallinen kertomus, Filip", vastasi Amine. "Anna minun katsoa tuota pyhäinjäännöstä. Voiko tässä pienessä kapineessa olla niin paljon voimaa — olin vähällä sanoa — onnettomuutta? En ole vielä niin vahva uudessa uskossani kuin sinä ja isä Seysen. En voi oikein uskoa tähän. Mutta jos nyt otaksumme sen todeksi, tahtoisit sinä ilman valaakin täyttää velvollisuutesi. Älä ajattele minusta niin huonoa, että pyydän sinua luopumaan sellaisesta, mikä on oikein. Ei, Filip, lähde sinä vain hakemaan isääsi, ja jos voit ja hän on apusi tarpeessa, niin pelasta hänet. Älä kuitenkaan luule, että voit suoriutua sellaisesta tehtävästä heti. Jos sinut on vihitty siihen, pelastut kaikista vaaroista, kunnes olet toimittanut sen. Saat palata kotiin monta kertaa ja silloin tahdon voimistuttaa ja rohkaista sinua rakkaudellani. Ja jos Jumala kutsuu sinut pois, kätken rakkaan muistosi sydämeeni. Olet antanut ratkaisun minulle, rakas Filip. Olen omasi ikuisesti."
Amine levitti käsivartensa ja Filip painoi hänet rintaansa vasten. Samana iltana pyysi hän herra Pootsilta hänen kättään ja Poots antoi heti suostumuksensa, kun Filip avasi rahakirstun ja näytti hänelle guldeninsa.
Isä Seysen tuli seuraavana aamuna ja sai tuon luvatun vastauksen. Kolme päivää myöhemmin soivat Terneusen kirkon pienet kellot iloisesti ilmoittaen Amine Pootsin ja Filip Vanderdeckenin avioliitosta.
VII.
Myöhään syksyllä heräsi Filip rakkausunestaan (sillä onko maallisen elämän ilo muuta kuin unta?), kun viesti saapui kapteenilta, jonka mukaan hän oli luvannut lähteä. Kummallista kyllä ei Filip naimisiinmenonsa jälkeen ollut juuri ollenkaan ajatellutkaan tulevaa kohtaloaan, minkävuoksi päivät, viikot ja kuukaudet olivatkin kuluneet nopeasti häiritsemättömässä onnessa. Poots oli kyllä pari kertaa kysynyt, milloin Filip matkustaa, mutta Amine, joka ei voinut nähdä pilveäkään rakastamansa miehen otsalla, oli vastannut isälleen niin jyrkästi, että isä oli vaiennut. Hän tiesi liiankin hyvin isän alhaiset vaikutteet. Vanhuksella oli tapana kuluttaa aikaansa kävelemällä edestakaisin vierashuoneessa ja katselemalla kaappeja, joissa hopeakannut nyt loistivat alkuperäisessä kirkkaudessaan.
Eräänä lokakuun aamuna koputettiin ulko-oveen ja Amine meni aukaisemaan.
"Haluaisin mielelläni puhutella Filip Vanderdeckenia", sanoi vieras kuiskaten.