Sinä yönä pääsi Ter Schelling kahdenkymmenen penikulman päähän maista suunnaten sitten matkansa pohjoista kohti. Aamulla tyyntyi tuuli kuitenkin jälleen melkein kokonaan.
Herra Kloots oli ollut noin tunnin kannella keskustellen Hillebrantin kanssa edellisen yön vaaroista ja herra Van Stroomin itsekkäisyydestä ja raukkamaisuudesta, kun peräkajuutasta kuului kovaa kolinaa.
"Mikähän siellä nyt on hätänä?" sanoi kapteeni. "Säikähtiköhän mies parka eilen niin, että on menettänyt järkensä? Hänhän särkee koko kajuutan."
Samalla hyökkäsi tarkastajan palvelija kajuutasta.
"Herra Kloots, kiiruhtakaa auttamaan isäntääni, sillä muuten syö karhu hänet suuhunsa", huusi hän.
"Karhuko?" huudahti kapteeni. "Mutta sehän on niin kesy kuin koira.
Menen katsomaan, miten tämän asian laita oikeastaan on."
Mutta ennenkuin kapteeni ennättikään kajuuttaan, hyökkäsi pelästynyt tarkastaja sieltä kannelle paitasillaan.
"Jumalani, Jumalani, murhataanko minut ja joudunko elävänä syötäväksi?" huusi hän kiiruhtaen keulaan päin ja koettaen kiivetä etumastoon.
Kapteeni katsoi kummissaan herra Van Stroomin käyttäytymistä ja kun hän huomasi tämän koettavan kiivetä mastoon, meni hän kajuuttaan ja huomasikin Johanneksen olevan siellä pahanteossa.
Kajuutan laudoitus oli murrettu rikki, peruukkilaatikot olivat hajallaan lattialla peruukkeineen ja rikkinäisiä hunajaruukkuja oli kaikissa nurkissa. Johannes nuoleskeli nähtävästi suurella nautinnolla permannolle valunutta makeaa ainetta.