Asia oli nimittäin niin, että silloin kun laiva oli ollut ankkurissa Taffel-lahdessa, oli herra Van Stroom, joka piti hunajasta hyvin paljon, ostanut sitä melkoisen määrän hottentoteilta. Tarkastajan huolellinen palvelija oli pannut hunajan ruukkuihin ja sijoittanut ne kajuuttaan pariin suureen laatikkoon herransa käytettäväksi. Palvelija, jonka mielestä edellisenä iltana käytetty peruukki oli joutunut epäjärjestykseen tarkastajan kompastuessa karhuun, oli aamulla avannut toisen laatikoista ottaakseen sieltä uuden. Johannes oli silloin sattunut olemaan läheisyydessä ja vainunnut hunajan. Kaikki karhut pitävät hunajasta eikä Johanneskaan voinut vastustaa kiusausta. Seuraten hajua tassutteli se kajuuttaan ja aikoi juuri kiivetä herra Van Stroomin kojuun, kun palvelija löi oven kiinni sen kuonon edessä. Mutta Johannes särki laudoituksen ja valmisti itselleen siten sisäänpääsyn sinne. Tarkastaja pelästyi hirveästi, hän luuli karhun aikovan hyökätä hänen kimppuunsa ja hyppäsi senvuoksi lattialle ja pääsi pakoon keulakannelle, kuten jo olemme kertoneet, jättäen Johanneksen yksinvaltiaaksi taistelutantereelle nauttimaan suurenmoisesta saaliistaan. Kapteeni ymmärsi heti koko asian. Mennen karhun luo puhutteli ja potki hän sitä, mutta Johannes ei halunnut luopua hunajasta ja murisi vihaisesti häiritsijälle.
"Teitpä kerrassaan konnantyön, Johannes", huomautti kapteeni. "Nyt pitää sinun lähteä laivasta, sillä tarkastajalla on nyt todellakin valittamisen syytä. Hm, jos nyt välttämättä haluat nuolla hunajan vatsaasi, niin tee se sitten." Sanottuaan sen poistui hän ja meni hakemaan tarkastajaa, joka vieläkin seisoi etukannella ja puhui matruuseille avopäin ja paitasillaan.
"Olen hyvin pahoillani tästä, herra Van Stroom", sanoi Kloots, "mutta karhu viedään nyt pois laivasta."
"Aivan niin, herra kapteeni, mutta kerron kumminkin tämän johtokunnalle, sillä virkamiehen elämä ei saa joutua vaaraan kapteenin hullutusten vuoksi. Elukka oli repiä minut aivan palasiksi."
"Sen hyökkäys ei tarkoittanut teitä, vaan hunajaa, johon se on päässytkin käsiksi minun voimatta sille mitään. Sen luontoa emme voi muuttaa. Olkaa niin hyvä ja tulkaa minun kajuuttaani niin kauaksi kuin saamme sen veitikan suljetuksi johonkin. Tämän jälkeen se ei enää saa kulkea vapaana."
Herra Van Stroomistakin tuntui viisaimmalta suostua tähän ehdotukseen. Matruuseilla oli melkoinen työ karhun sitomisessa, ennenkuin se saatiin pois kajuutasta ja suljetuksi vankilaan. Tämä uusi seikkailu muodosti sitten päiviin puheenaiheen, sillä meri oli jälleen rasvatyyni ja laiva kellui liikkumatonna sen peilikirkkaalla pinnalla.
"Miten aurinko onkaan punainen laskiessaan", huomautti Hillebrant kapteenille, joka oli komentosillalla Filipin kanssa. "Ellen erehdy, ei meillä ole puutetta tuulesta huomenna."
"Niin minäkin luulen", vastasi kapteeni. "On hyvin kummallista, ettemme näe ainoatakaan laivastoomme kuuluvaa alusta, sillä nekin kai ovat ajautuneet tälle suunnalle."
"Eivätköhän ne sentään ole pysytelleen kauempana maista."
"Kunpa mekin olisimme menetelleet samoin! Oli nipin napin, että pelastuimme eilen. Täydellinen tyven on yhtä vaarallinen kuin liian kova tuuli."