Nyt kuului miehistön joukosta sekavaa hälinää heidän seisoessaan yhdessä joukossa ja katsoessaan merelle. "Laiva! Ei — kyllä se sittenkin on laiva!" huudettiin monta kertaa.
"He luulevat näkevänsä laivan tuolla pimeässä", sanoi Schriften tullen komentosillalle. "Hi, hi!"
"Missä?"
"Tuolla pimeässä", vastasi hän viitaten taivaanrannan pimeimpään kohtaan, sillä aurinko oli jo laskenut.
Kapteeni, Hillebrant ja Filip käänsivät katseensa osoitettuun suuntaan ja luulivatkin huomaavansa jotakin laivan tapaista. Pimeys näytti vähitellen haihtuvan ja heikko vaalea salama valaisi tuon osan taivaanrantaa. Meri oli tyyni ja kirkas kuin kuvastin, ja laiva tuli yhä selvemmin näkyviin, kunnes he voivat erottaa sen rungon, mastot ja raa'at. Nuo kolme miestä hieroivat silmiään, sillä he voivat tuskin uskoa niitä. Tuossa heikossa valaistuksessa, joka kirkasti taivaanrannan noin viidentoista asteen korkeudelta, oli kuin olikin näkyvissä noin kolmen penikulman päässä suuri laiva, mutta vaikka olikin aivan tyyni, näytti se joutuneen kovan myrskyn kynsiin, sillä se keikkui kovasti kohoten korkealle ja kallistuen aivan laidan tasalle kohotakseen sitten jälleen kohdalleen. Sen iso- ja märssypurjeet olivat kiinni ja raa'at rassatut sivutuuleen. Sen vauhti oli mitätön, mutta myrsky painoi sitä siitä huolimatta melko nopeasti Ter Schellingiä kohti, jonne se rupesi näkymään yhä selvemmin. Vihdoin teki se käännöksen, ja ennenkuin se pääsi uudestaan tuuleen, tuli se niin lähelle, että voitiin nähdä sen miehistökin. He näkivät veden kohinan kokassa, kuulivat poosun vihellykset, rungon natinan ja mastojen ritinän, mutta sitten alkoi pimeys taasen lisääntyä eikä laivasta ollut enää muutamien sekuntien kuluttua mitään näkyvissä.
"Herra Jumala!" huudahti kapteeni.
Filip tunsi käden laskeutuvan olalleen ja kylmät väreet karmivat hänen selkäänsä. Hän kääntyi ja näki Schriftenin vieressään. Mies huusi hänen korvaansa:
"Filip Vanderdecken, laiva oli Lentävä Hollantilainen!"
X.
Heikkoa valaistusta seuranneella äkkinäisellä pimeydellä oli sellainen vaikutus, että Ter Schellingin kummastunut miehistö näki nyt kaikki esineet vielä epäselvemmin kuin äsken. Kaikki vaikenivat vähäksi aikaa. Muutamat seisoivat vielä paikoillaan katsellen sinnepäin, jonne näky oli hävinnyt, toisten kääntyessä pois synkkien aavistusten vaivaamina. Hillebrant rikkoi vaitiolon ensimmäiseksi, sillä hän oli huomannut valoa taivaanrannalla ja huudahti tarttuen Filipiä käsivarteen: "Mitä tuo on?"