"Kuuhan sieltä vain pistää esille pilvien raosta", sanoi Filip surullisesti.
"Ei ole!" huomautti kapteeni pyyhkien hikeä otsaltaan. "Olen kyllä kuullut puhuttavan tästä ennenkin, mutta olen aina suhtautunut siihen leikillisesti."
Filip ei vastannut. Näön todellisuus ja sen läheinen suhde häneen tekivät hänestä melkein rikollisen.
Kuu oli kumminkin noussut ja levitti nyt lempeää vaaleata valoaan uinailevalle merelle. Aivan kuin saman vaiston pakottamana käänsi jokainen katseensa sinnepäin, jossa tuo kummallinen laiva oli näyttäytynyt, mutta kaikki oli nyt rauhallista ja tyyntä.
Schriften oli jäänyt komentosillalle. Hän lähestyi vähitellen kapteenia ja sanoi katsoessaan ympärilleen:
"Herra Kloots, koska olen tämän laivan luotsi, on velvollisuuteni ilmoittaa teille, että teidän pitää varustautua kestämään kovaa myrskyä."
"Kovaa myrskyäkö?" toisti kapteeni heräten unelmistaan.
"Niin, herra Kloots. Jokaista laivaa, joka on tavannut tuon äsken näkemämme, on aina pian senjälkeen kohdannut joku onnettomuus. Paljas nimikin Vanderdecken tuo onnettomuutta mukanaan, hi, hi."
Filip olisi mielellään vastannut tähän ivaan, mutta hän ei voinut, sillä hänen kielensä oli kuin kiinni liimaantunut.
"Mitä on nimellä Vanderdecken siinä tekemistä?" kysyi kapteeni.