"Tiedän sen, isä, mutta antakaa minun itkeä, sillä olinhan hänen tyttärensä."
"Eikö hän mennytkään nukkumaan eilen illalla, koska hänellä on vielä vaatteet yllään? Milloin hän rupesi valittamaan pahoinvointiaan?"
"Nähdessäni hänet viimeisen kerran", vastasi Filip, "oli hän huoneessani ja antoi minulle jotakin lääkettä, ennenkuin hän toivotti minulle hyvää yötä. Kun häntä tultiin hakemaan sairaan luokse, meni vaimoni herättämään häntä, mutta silloin hän oli jo tajutonna."
"Hän on kuollut äkkiä", sanoi pappi. "Mutta hän oli vanha mies ja silloin voi loppu tulla silmänräpäyksessä. Olitteko huoneessa hänen kuollessaan?"
"En", vastasi Filip. "Ennenkuin sain vaatteet ylleni, oli hän jo poistunut maailmasta."
"Toivokaamme, lapseni, että hän sai vaihtaa sen parempaan.
Polvistukaa kanssani rukoilemaan hänen sielunsa puolesta."
He tekivät niin ja pappi rukoili hartaasti. Kun he nousivat, vaihtoivat he katseen, joka täydellisesti ilmaisi heidän sisimmät ajatuksensa.
"Lähetän tänne muutamia vaimoja, jotka voivat tehdä ruumiille viimeisen palveluksen ja järjestää kaikki hautajaisia varten", sanoi isä Seysen. "Parasta on salata heiltä, että hän kuoli ennen minun tuloani. Älkäämme antako ihmisten luulla sellaista, että hän meni pois saamatta uskonnon lohdutusta."
Filip nyökäytti päätään hyväksyvästi ja pappi poistui.
Terneusen asukkaat olivat aina vihanneet herra Pootsia. Kaikkien uskonnon vaatimusten laiminlyöminen, tietämättömyys, kuuluuko hän ollenkaan heidän uskoonsa, hänen itaruutensa ja kiskomisensa olivat hankkineet hänelle paljon vihollisia samalla kun hänen tunnustettu taitavuutensa oli tehnyt hänestä vaikutusvaltaisen miehen. Jos olisi saatu tietää, että hän oli muhamettilainen, ja kuultu, että hän oli kuollut koettaessaan tappaa vävyään, on varmaa, ettei häntä olisi suostuttu hautaamaan kristillisesti. Mutta kun isä Seysen vastasi jokaiselle kysyjälle, että herra Poots oli kuollut rauhallisesti, otaksuttiin hänen menneen pois hyvänä kristittynä, vaikka hän ei elämässään ollut noudattanutkaan kristinuskon määräyksiä. Seuraavana päivänä haudattiin vanhuksen ruumis tavallisilla juhlallisuuksilla. Filip ja Amine tunsivat mielensä hyvin huojentuneeksi, kun kaikki sujui niin rauhallisesti.