Vasta hautajaisten jälkeen tutkivat he herra Pootsin huoneen. Raha-arkun avain löydettiin hänen taskustaan. Huone oli täynnä lääkepulloja ja jauherasioita, jotka joko heitettiin pois tahi jos Amine liesi, mihin niitä käytettiin, kannettiin muutamaan komeroon piiloon. Hänen pöydässään oli paljon laatikoita, jotka nyt tarkastettiin. Niissä olevien tavaroiden joukossa oli paljon paperiliuskoja, joissa oli arabiankielistä kirjoitusta — luultavasti lääkemääräyksiä. Siellä oli rasioitakin, joissa oli arabiankieliset nimet, ja muutamassa oli aivan samanlaista jauhetta kuin herra Poots oli antanut Aminelle. Muutamista papereista voitiin selvästi huomata ukon harrastaneen salaisia tieteitäkin, jotka siihen aikaan olivat muodissa. Kaikki tuollainen romu poltettiin nopeasti.
"Ajattelehan, jos isä Seysen olisi nähnet kaiken tämän", huomautti Amine surullisesti. "Mutta täällä on vielä muutamia painetuitakin papereita, Filip."
Tarkastettuaan ne huomasi Filip ne hollantilais-itäintialaisen yhtiön osakkeiksi.
"Kuulehan, Amine, nämä ovat rahaa tahi ainakin rahan arvoisia, sillä nämä ovat yhtiön osakkeita, jotka antavat meille vuosittain sievät tulot. En osannut aavistaakaan ukon käyttävän rahojaan tällaiseen. Minäkin olen aikonut sijoittaa osan rahoistani samalla tavalla ennen lähtöäni saadakseni niille hieman korkoa."
He tarkastivat nyt raha-arkun. Kun Filip aukaisi sen, ei hän luullut siellä olevan paljon mitään, sillä se oli suuri ja syvä ja näytti olevan melkein tyhjä, mutta tutkittuaan paremmin löysi hän sen pohjalta neljäkymmentä pientä pussia, joissa oli pelkkiä kultarahoja. Eräässä suuremmassa pussissa oli hopeaa. Mutta siinä ei ollut vielä kaikki, sillä siellä oli pieniä rasioita ja kääryjä, jotka sisälsivät jalokiviä. Kun kaikki oli koottu yhteen kasaan, näytti aarre hyvin arvokkaalta.
"Amine, kultaseni, olet todellakin tuonut minulle melko odottamattomat myötäjäiset", sanoi Filip.
"Sanopas muuta. Nuo jalokivet on isäni varmaankin tuonut mukanaan Egyptistä. Ja kuinka vaatimattomasti me elimmekään ennen tänne muuttoamme! Jumala antakoon hänelle anteeksi. Vaikka hänellä olikin tällainen aarre hallussaan, tahtoi hän kuitenkin myrkyttää sinut saadakseen enemmän."
He laskivat rahat, joita oli melkein viisikymmentätuhatta guldenia, sijoittivat ne jälleen paikoilleen ja poistuivat huoneesta.
"Olen rikas mies", ajatteli Filip jäätyään yksikseen. "Mutta onko minulla mitään hyötyä noista aarteista? Voisin kyllä ostaa laivan ja ruveta sen kapteeniksi, mutta se joutuisi varmasti haaksirikkoon. Sellainen mahdollisuus on kaikissa tapauksissa olemassa enkä senvuoksi ostakaan omaa alusta. Enkö kumminkin menettele väärin pestautuessani muiden laivoihin omatessani sellaisen uskon? Sitä en tiedä. Tiedän vain, että minulla on velvollisuus täytettävänä. Kaikkien kohtalo on armollisen kaitselmuksen hallussa ja se kutsuu meidät luoksensa sitten kuin se arvelee ajan koittaneen. Ostan liioilla rahoillani yhtiön osakkeita ja jos purjehdinkin sen laivoissa ja ne joutuvat haaksirikkoon etsiessäni isäraukkaani, saan silloin kaikissa tapauksissa kärsiä yhtä paljon kuin toisetkin. Järjestän Aminenkin elämän paljon mukavammasti."
Hän pestasikin heti kaksi palvelijatarta, huoneet sisustettiin uudestaan paljon komeammasti eikä hän kammonut minkäänlaisia uhrauksia ilahduttaakseen vaimoaan. Hän kirjoitti Amsterdamiin ja osti paljon noita edellämainittuja osakkeita. Jalokivet ja omat rahansa jätti hän vieläkin Aminen haltuun. Jäljelläolevat pari kuukautta kuluivat näin ollen hyvin nopeasti ja kaikki oli kunnossa, kun Filipille ilmoitettiin kirjeellisesti, että hänen pitää tulla laivaan. Amine tahtoi, että Filip olisi mennyt mukaan matkustajana eikä perämiehenä, mutta Filipistä tuntui viimeinen vaihtoehto paremmalta, sillä muuten hän ei olisi voinut mitenkään selittää matkansa syytä.