"En tiedä miksi", sanoi Filip lähtönsä edellisenä iltana, "mutta mieleni ei ole niin surullinen kuin viime kerralla. Tällä haavaa ei minulla ole minkäänlaisia aavistuksia mistään onnettomuudesta."
"Ei minullakaan", vastasi Amine. "Aavistan kuitenkin, että tulet olemaan kauan aikaa poissa luotani, Filip, ja sehän on jo tarpeeksi suuri onnettomuus hellälle ja levottomalle vaimolle, vai mitä?"
"On kyllä, rakkaani, mutta —"
"Niin, niin, tiedän velvollisuutesi kutsuvan sinua", vastasi Amine painaen päänsä miehensä rintaa vasten.
Seuraavana päivänä erosi Filip vaimostaan, joka oli nyt paljon tyynempi kuin ensimmäisellä kerralla.
"Kaikki muut hukkuivat ja hän vain pelastui", ajatteli Amine.
"Tunnen hänen palaavan vielä luokseni. Jumala taivaassa, tapahtukoon tahtosi!"
Filip saapui pian Amsterdamiin ja ostettuaan paljon sellaisia tavaroita, joiden hän luuli olevan hyödyksi onnettomuuden sattuessa, meni hän Bataviaan, joka oli ankkurissa satamassa valmiina nostamaan purjeensa.
XII.
Oltuaan muutamia päiviä laivassa ymmärsi Filip, ettei matka muodostuisikaan hauskaksi, sillä Batavian piti kuljettaa melkoinen joukko-osasto Ceyloniin ja Javaan yhtiön sotavoimien vahvistukseksi. Aluksen oli määrä erota laivastosta Madagaskarin luona ja purjehtia suoraan Javaan, sillä otaksuttiin laivassa olevien sotilaiden kykenevän suojelemaan sitä, jos merirosvot tai muut viholliset hyökkäisivät sen kimppuun. Batavia oli sitäpaitsi asestettu kolmellakymmenellä tykillä ja siinä oli seitsemänkymmentäviisi matruusia. Paitsi sotatarpeita, jotka suurimmaksi osaksi muodostivatkin lastin, oli sillä mukanaan suuri määrä kilisevää kultaa Intian markkinoille. Joukot astuivat juuri laivaan silloin kuin Filipkin saapui sinne, ja muutamien minuuttien kuluttua olivat kannet niin täynnä, että oli melkein mahdotonta liikkua mihinkään. Filip, joka ei ollut vielä puhutellut kapteenia, haki ensimmäisen perämiehen käsiinsä ruveten heti hoitamaan virkaansa. Hän oli viime matkallaan päässytkin työstä niin perille, että hän oli tottuneempi kuin luultiinkaan.