"Mitä, tuon niin sanotun Lentävän Hollantilaisenko?" kysyi Filip.
"Aivan niin", vastasi kapteeni. "Olen usein kuullut puhuttavan siitä, mutta en ole onnekseni milloinkaan ennen sitä kohdannut. Toivon, etten ikinä sitä enää näkisi, sillä nyt olen köyhä mies ja minun on pakko aloittaa kaikki uudestaan."
"Minäkin olen kuullut kerrottavan siitä", huomautti Batavian kapteeni. "Minkä näköinen se oli?"
"Puhuakseni totta näin vain vilahduksen sen rungosta. Tapaus oli hyvin kummallinen. Yö oli kaunis, taivas kirkas ja olin jo mennyt nukkumaan, kun perämies herätti minut noin kahden aikaan yöllä kutsuen minut kannelle. Hän kertoi miehistön pelkäävän erästä näkyvissä olevaa kummituslaivaa. Mentyäni ylös huomasin taivaanrannan kirkkaaksi, vaikka laivan läheisyydessä olikin hieman sumua. Laivan vauhti oli noin neljä ja puoli solmua, mutta emme sittenkään päässeet pois sumusta. 'Katsokaahan tuonne', sanoi perämies. 'Hm, mitä maailmassa siellä onkaan?' vastasin hieroen silmiäni. 'Sumua, vaikka taivas onkin kirkas ja tuuli rivakka.' Näimme taivaanrannan laivan kummallakin puolella, sillä sumuvyöhyke oli vain muutamien satojen jalkojen levyinen. 'Kuunnelkaa nyt, kapteeni', sanoi perämies, 'nyt puhuvat ne jälleen.' 'Puhuvat!' toistin, mutta jännitettyäni korviani kuulin todellakin ääniä. 'Tähystäjä, olkaa huolellinen siellä keulassa!' huusi muudan. 'Laiva ylihangan puolella!' kuulin jonkun vastaavan. 'Soittakaa sitten kelloa siellä!' ja me kuulimme, miten kello rupesi kalkattamaan. 'Siellä on varmaankin joku laiva', sanoin perämiehelle. 'On kyllä, mutta se ei ole tämän maailman aluksia', vastasi hän. 'Ladatkaa keulatykki! Kyllä, kapteeni', kuului nyt sumusta, joka näytti vain tihenevän ympärillämme. 'Valmis on, kapteeni!' Tykinlaukaus jyrähti kuin ukkonen korvissamme ja sitten —"
"Niin, mitä sitten tapahtui?" kysyi Batavian kapteeni pidättäen henkeään.
"Tapahtuiko?" vastasi toinen kapteeni juhlallisesti. "Sumu ja kaikki muukin haihtuivat kuin taikavoimasta, taivaanranta oli kirkas eikä mitään näkynyt."
"Onko se mahdollista?"
"Kannella oli kaksikymmentä meistä, jotka voivat todistaa puheeni oikeaksi", vastasi kapteeni. "Tuo vanha katolilainen pappi seisoi vieressäni koko ajan. Matruusit ennustivat jotakin onnettomuutta ja kun me tarkastimme pumpun aamuvahdin aikana, huomasimme ruumassa neljä jalkaa vettä. Aloimme tyhjentää laivaa, mutta vesi voitti meidät ja laiva upposi, kuten jo kerroin. Perämies sanoi tuntevansa laivan ja kertoi sitä nimitettävän Lentäväksi Hollantilaiseksi."
Filip vaikeni, mutta iloitsi suuresti kuulemastaan. "Jos nyt isäraukkani kummituslaiva", ajatteli hän, "näyttäytyy muillekin tuottaen onnettomuutta, ei oloni laivassa vaikuta mitään. Käytän vain hyväkseni tilaisuutta, joka vie minut yhteen sen kanssa panematta ollenkaan niiden henkeä alttiiksi, joiden kanssa purjehdin. Nyt on mieleni rauhoittunut ja voin hyvällä omallatunnolla jatkaa etsimistäni."
Seuraavana päivänä tutustui Filip katolilaiseen pappiin, joka osasi puhua hollannin kieltäkin. Isä oli kunnioitusta herättävä noin kuusikymmenvuotias ukko, jonka pitkä aaltoileva parta oli aivan harmaa. Hän käyttäytyi hyvin miellyttävästi ja keskusteli mielenkiintoisesti.