Ovi aukeni nyt hiljaa ja huoneeseen tuli muudan pitkä tumma mies pitäen viinietikassa kasteltua sientä nenänsä edessä. Kumarrettuaan Filipille ja papille meni hän vuoteen luo. Hän koetti sairaan valtimoa, siveli kädellään hänen otsaansa ja peitteli hänet sitten hyvästi. Ojennettuaan Filipille etikassa kastellun sienen, että Filip käyttäisi sitä, viittasi hän isä Seysenille, että tämä seuraisi häntä pois huoneesta.
Minuutin kuluttua palasi pappi takaisin. "Olen saanut tietää, mitä meidän pitää tehdä, poikani. Hän luulee, että Amine voidaan pelastaa, kun vain varomme, ettei hän saa työntää peitteitä yltään. Kaikki riippuu siitä, saako hän olla rauhassa sittenkuin hän herää."
"Sen me nyt luullakseni ainakin voimme luvata", sanoi Filip.
"En pelkää, että palaamisenne tahi näyttäytymisenne vaikuttaa pahasti, sillä ilo tappaa harvoin, mutta on olemassa muita levottomuuden aiheita."
"Millaisia, isä?"
"Filip, Amine on nyt houraillut kolmetoista vuorokautta enkä ole muulloin poistunut hänen luotaan kuin täyttäessäni velvollisuuksiani muita tarvitsevia kohtaan. Olen pelännyt jättää häntä yksikseen, Filip, sillä houriossaan on hän kertonut sellaisia asioita, jotka ovat täyttäneet mieleni kauhulla. Ne ovat varmasti painaneet kovasti hänen mieltään ja viivyttäneet paranemista. Muistatte kai, Filip Vanderdecken, minun kerran halunneen saada tietää tuon salaisuuden, joka vei äitinne hautaan ja joka nyt lähettää ehkä nuoren vaimonnekin sinne, sillä on selvää, että hän tietää kaikki. Eikö asia olekin niin?"
"On, isä", vasasi Filip surullisesti.
"Ja houriossaan on hän kertonut minulle kaikki. Olkaa nyt hänen luonaan, Filip. Palaan puolen tunnin kuluttua, sillä silloin ratkaistaan, jääkö hän elämään, vai menetättekö hänet."
Filip kuiskasi nyt isä Seysenille tuoneensa isä Mathiaksen vieraakseen. Hän käski isän ilmoittaa vieraalle asioiden tilan pyytäen isää huolehtimaan, että vieras saa arvonsa mukaisen vastaanoton. Isä Seysen poistui nyt huoneesta ja Filip istuutui vuoteen viereen siirtäen verhot syrjään.
Filip oli tullut kotiin mitä iloisimmalla tuulella toivoen saavansa syleillä rakastettuaan, mutta nyt olikin hänen pakko luopua tuosta toivostaan äkkiä. Tauti oli muuttanut Aminea suuresti, hänen järkensä oli pimennyt, hän ei nähnyt miestään ja hänen elämänsä oli aivan hiuskarvan varassa.