— Ei, ei, sinä voit todistaa, ettet ole merirosvo!
— Epäilen sitä. Mutta tapahtukoon Jumalan tahto!
— Niin, tapahtukoon Jumalan tahto, virkkoi Kain surullisesti. Kuukausi sitten en olisi uskaltanut sanoa niin. Ja merirosvokapteeni lähti kannelle Franciscon kanssa.
"Kostajan" väki kutsuttiin peräkannelle ja kapteeni kehotti heitä ilmoittamaan, mitä heidän mielestään olisi paras tehdä. Miehet arvelivat viisaimmaksi nostaa ankkurin ja purjehtia lahteen, jossa he mielestään kykenivät puolustamaan kuunaria paljon paremmin kuin jos pysyisivät sillä paikalla, missä nyt olivat.
Merirosvoalus nosti siis ankkurin ja jatkoi matkaansa. Tuuli oli yhä kiihtynyt ja aallokko kävi niin korkeana, etteivät he enää voineet huomata vaanivia vaaranpaikkoja. Korvetti ja "Enterprise" jatkoivat risteilyään särkän ulkopuolella.
Puolenpäivän aikaan tuuli oli yltynyt siinä määrin, että mainingit vyöryivät kohisten korallisärkkien yli kaikkiin suuntiin. "Kostajassa" koottiin purje toisensa perästä, sillä vaara kasvoi vauhdin lisääntyessä. Myrskypurje levitettiin ja kaikki muut purjeet koottiin, mutta tuokin pieni purjelappu kuljetti laivaa lentävää vauhtia. Kain seisoi halkaisijapuomilla ja antoi käskyjä peränpitäjälle. Useaan kertaan raapaisi talka korallikallioihin tarttumatta kuitenkaan kiinni. Kaikin mahdollisin keinoin koetettiin vähentää kuunarin vauhtia. Mainingit, jotka kuohuivat laivan molemmin puolin, olivat ainoana tienviittana.
— Miksi ei Hawkhurst, joka tuntee väylän hyvin, saa luotsata meitä? kysyi yksi keulanpuolella seisovista miehistä.
— Se on totta. Noudetaan hänet tänne! huusivat toiset. Muutamat menivät heti hakemaan häntä. Hawkhurst ei hangoitellut vastaan, ja miehet vaatimalla vaativat häntä luotsaamaan laivaa.
— Mutta jospa en suostu siihen? tokaisi Hawkhurst kylmästi.
— Silloin ei henkenne enää ole penninkään arvoinen, vastasi yksi joukosta. Eikö niin, miehet? hän jatkoi kääntyen muiden puoleen.