— Jaha, Juumala kiitos, se tule tämä tie! Koko, joka näytti saaneen takaisin osan entisestä voimastaan ja vireydestään, kiipesi keittiön katolle. Istuen jalat ristissä hän huitoi siellä keltaista nenäliinaa toivoen siten voivansa herättää laivassa olevien huomiota; hän tiesi, että esine joka kohoaa ainoastaan vähän merenpinnasta, jää helposti huomaamatta.
Onneksi fregatti tuli suoraan kohti, vaikkei maston huipussa oleva tähystäjä huomannutkaan hylkyä tarkatessaan vain taivaanrantaa. Vähemmän kuin puolen tunnin kuluttua haaksirikkoisia uhkasi uusi vaara fregatti oli purjehtia suoraan heidän päälleen. Se porhalsi jo noin neljän kaapelinmitan — vajaan kilometrin — päässä heistä ajaen edellään suurta vaahtoharjaista kuohuaaltoa ja kyntäen merta hyvin nopeasti. Koko huusi ja kirkui, minkä kurkusta lähti, ja kaikeksi onneksi sattuivat miehet, jotka olivat keularaa'alla kokoamassa myrskyn jälkeen kuivumaan levitettyä purjetta, huomaamaan hänet.
— Tiukasti oikeaan! kuului huuto. — Oikeaan! kuului vastaus peräkannelta, ja peräsin käännettiin oitis, niin kuin ainakin sotalaivoissa, joissa väen täytyy aina olla valmiina selityksiä odottamatta tottelemaan käskyä.
Yläpurje alkoi lepattaa, keulapurje ja halkaisija pullistuivat ja laiva kääntyi vastatuuleen hädin tuskin sivuuttaen hylyn, joka oli keulan edessä ja keikkui niin rajusti vihaisten aaltojen valkeassa kuohussa, että Koko vain vaivoin ja lujasti tarrautumalla kiinni keulamaston tynkään pysyi korkealla paikallaan.
Fregatti vähensi purjeita, asettui hylyn lähelle, laski veneen vesille, ja vähemmässä kuin viidessä minuutissa Koko, Judy ja lapsi olivat pelastuneet hirvittävästä asemastaan. Judy raukka, joka oli unohtanut kaiken lapsen vuoksi, jätti sen eräälle upseerille ja meni samassa itse tainnoksiin, jossa tilassa hänet nostettiin laivaan. Koko oli tuskin istuutunut laivan peräpuolelle, kun hän alkoi tuijottaa ympärilleen ja purskahti sen jälkeen hurjaan nauruun — ainoa vastaus, minkä hän saattoi antaa hänelle tehtyihin kysymyksiin. Tätä jatkui, kunnes hän pyörtyi. Mies jätettiin lääkärin hoiviin.
VANHAPOIKA
Saman päivän iltana, jolloin lapsi ja neekerit pelastuivat hylystä, istui herra Witherington Finsbury Squaren varrella olevan asuntonsa ruokasalissa ja ihmetteli, minne "Sirkassian" oli joutunut ja miksi hän ei ollut saanut mitään tietoa sen tulosta. Herra Witherington oli yksin; hänellä oli edessään sherryä ja portviiniä, ja vaikka ilma oli hyvin lämmin, paloi uunissa pieni tuli, sillä "se näytti mukavalta", kuten herra Witheringtonin oli tapana sanoa. Hetken aikaa tarkkaan silmäiltyään huoneen kattoa, vaikka siinä ei totta puhuen ollut juuri mitään näkemistä, hän täytti uudestaan viinilasinsa ja asettui vielä mukavampaan asentoon aukaisten liiveistään kolme nappia, työntäen tekotukkansa taemmaksi päälaelle ja päästäen polvihousujensa siteet tykkänään auki polvien kohdalta. Lisäksi hän veti luokseen kaksi tuolia, jotka olivat käden ulottuvilla, laski jalkansa toiselle ja nojasi kättään toiseen. Ja miksi ei herra Witherington olisi asettunut mukavasti! Hänellä oli hyvä terveys, rauhallinen omatunto ja kahdeksantuhatta puntaa tuloja vuodessa.
Tyytyväisenä kaikkeen herra Witherington maisteli portviiniään, laski lasin kädestään ja nojautui tuolissaan taaksepäin kädet ristissä rinnalla. Tässä erittäin mukavassa asennossa hän alkoi uudestaan ajatella "Sirkassiania", jota ei ollut kuulunut.
Herra Witheringtonin isä oli erään West-Ridingissä Yorkshiressä asuvan vanhan, ylhäisen suvun nuorempi vesa. Hänellä oli valittavana neljä toimialaa, jotka aatelisnuorukaisille ovat tarjolla, nimittäin armeija, laivasto, lakitiede ja kirkko. Sotilaaksi hänestä ei ollut, hän sanoi; edestakaisin marssiminen ei ollut lainkaan mukavaa; laivasto ei myöskään kelvannut, sillä tykin laukaukset ja tuuliset ilmat eivät tarjonneet mitään mukavuuksia; lakitiede miellytti häntä yhtä vähän, hän kun ei ollut varma siitä voisiko päästä selville omastatunnostaan; kirkon hän hylkäsi myös, koska kuvitteli sitä — kaikkea muuta kuin mukavaksi.
Koko suvun kauhuksi hän hylkäsi kaikki nuo jalot toimialat, otti vanhan jörön sedän tarjouksesta vastaan toimen tämän kauppaliikkeesssä ja sai osuuden tämän vuosivoitosta niin pian kuin oli sen ansainnut. Siitä oli seurauksena, että sukulaiset käänsivät hänelle halveksien selkänsä eivätkä sen koommin välittäneet hänestä vähääkään. Hän oli loukannut suvun tunteita.