Tästä huolimatta herra Witherington oli toimessaan ahkera, pääsi muutaman vuoden kuluttua liikkeen osakkaaksi ja tuon vanhan kunnon sedän kuoltua suuren omaisuuden omistajaksi. Sen lisäksi hän ansaitsi edelleen joka vuosi suuria summia liiketoiminnallaan. Hän osti sitten talon Finsbury Squaren varrelta ja harkitsi viisaimmaksi ottaa aviosiipan.
Herra Witheringtonissa oli sentään vielä aimo annos sukuylpeyttä, joten hän päätti tarkasti valita tulevan puolisonsa. Etsittyään aikansa hän kosi skotlantilaisen aatelismiehen tytärtä; tämä herra oli tullut Leithistä Lontooseen yhdeksän tytärtä mukanaan "vaihtamaan vertaan rahaksi" — etsimään tyttärille aviopuolisoa.
Herra Witheringtonilla oli onni sattua ensimmäiseksi kosijaksi, joten hän saattoi mielensä mukaan valita yhdeksästä neidosta. Hänen valittunsa oli vaaleatukkainen, sinisilmäinen, hieman pisamainen ja hyvin pitkä, mutta muuten verraten hauskan näköinen, ja hänen nimensä oli perheraamatun kannessa neljäntenä järjestyksessä. Avioliitosta syntyi ensin tytär, joka tämän kertomuksen alkaessa oli seitsemänviidettä ikäinen vanhapiika, ja sitten poika, Anthony Alexander, sama herra Witherington, joka juuri odotteli tietoja "Sirkassianista".
Jo herra Witherington vanhempi oli varsin mukavuutta rakastava mies, mutta vasta poika kehitti nuo varhain perimänsä taipumukset mahdollisimman pitkälle. Hän näet jakoi kaikki asiat "mukaviin" ja "epämukaviin".
Herra Witherington vanhempi toivoi, että poika jatkaisi hänen liikettään. Tämä kävikin toimistossa joka päivä mutta muuta hän ei tehnytkään. Hän oli näet havainnut, että "isä oli syntynyt ennen häntä", ts. isällä oli paljon rahaa, joka tämän täytyi luonnon järjestyksen mukaan kerran jättää hänelle perinnöksi.
Herra Witherington vanhempi sai halvauksen, jota hänen muutamia päiviä vuoteen omana maattuaan seurasi toinen halvauskohtaus. Se passitti hänet samaan hautaholviin, jossa hänen armonsa rouva Mary Witherington oli jo aikaisemmin saanut viimeisen leposijansa. Herra Witherington nuorempi — josta tässä kertomuksessa on puhe — havaitsi, jätettyään ensin neljäkymmentätuhatta puntaa sisarensa tilille, omistavansa muhkeat vuositulot sekä komean talon Finsbury Squaren varrella. Hänestä se oli mukavaa, hän vetäytyi tykkänään pois liike-elämästä ja pysyi vanhanapoikana.
Sisar Moggy oli myös naimaton, mutta on vaikea päätellä, oliko tähän syynä se, että hänen kaikkea muuta kuin kauniit kierot silmänsä pelottivat kosijoita, vai se että hän samoin kuin veljensäkin inhosi avioliittoa. Herra Witherington oli kolme vuotta sisartansa nuorempi; hänellä oli jo kolme vuotta ollut tekotukka, mutta syynä siihen oli se, että hän piti tuollaista tukkaa erittäin mukavana.
Herra Witheringtonin luonteen voi lyhykäisesti määritellä kahdella sanalla: haaveksiva ja hyväntahtoinen. Varsinkin ensin mainittu ominaisuus oli hyvin voimakkaasti kehittynyt, kuten useimmilla vanhoillapojilla. Ilman sitä siloitusta, jonka mies saa hienomman sukupuolen seurassa, hän on ainoastaan karhea kivenmöhkäle: mutta kummallista on, kuinka naiset osaavat tasoittaa ja silittää miehestä särmät.
Herra Witherington heräsi syvistä unelmistaan ja tavoitteli soittokellon nuoraa, joka hovimestarin aina oli kiinnitettävä isännän tuolin käsinojaan ennen kuin lähti ruokasalista; sillä, kuten herra Witherington aivan oikein muistutti, ei ollut ensinkään mukavaa, jos täytyi nousta kun tahtoi soittaa; niin, useammin kuin kerran hän oli miettinyt, miltä mahtaisi tuntua, jos olisi kahdeksanvuotias tytär, joka osaisi soittaa kelloa, toimittaisi sanomalehdet ja leikkaisi auki uuden romaanin.
Hän havaitsi kuitenkin, ettei tytär aina pysyisi kahdeksanvuotiaana, ja päätyi siis mietteissään siihen, että tytär voisi häiritä mukavuutta. Hän soitti uudestaan ja vaipui synkkiin mietteisiin.