Francisco vei neekerit kummulle, käski luoda pois hiekan ja antoi heille taas raikasta vettä ja korppuja. Kaikkein eniten heidän kummastustaan herätti tämä kestitys ja se tapa, jolla sitä heille tarjottiin. Francisco söi yhdessä heidän kanssaan, otti sitten arkustaan ne harvat työaseet, jotka hänellä oli tallella, ja käski heidän tulla mukanaan. Tynnyrit koottiin ja vieritettiin kummulle, tyhjät asetettiin erilleen lautan tarpeiksi; pyöröpuut hinattiin samoin kummun laelle ja niistä irrotettiin köydet, jotka huolellisesti pantiin talteen kiinnitysköysinä käytettäviksi. Pari purjetta, jotka olivat olleet raakojen päälle käärittyinä, levitettiin kuivumaan, ja ruokatavarat ja vaatekappaleet kerättiin eri paikkaan.
Neekerit tekivät auliisti työtä ja osoittivat suurta älykkyyttä. Ennen kuin ilta oli loppunut, oli turvallisiin paikkoihin kerätty kaikki, mistä heille saattoi olla hyötyä, ja aallot velloivat nyt rannalla ainoastaan pieniä pirstaleita, joita ei olisi voinut käyttää, sekä haaksirikkoutuneiden ruumiita.
Francisco ja neekerit saivat neljän päivän ankaralla työllä aikaan uskomattoman paljon. Tuon pienen joukon täytyi koetella monta keinoa ennen kuin saatiin kyhätyksi lautta, joka oli tarpeeksi tilava kantamaan heidät ja heidän tavaransa ja jossa oli hyvin tuettu masto ja purjeet. Vihdoin se oli valmis; viidentenä päivänä Francisco astui väkineen lautalle, ja päästyään sauvoimilla eroon hietasärkistä he saattoivat vihdoin levittää purjeen ja laskea heikossa myötäisessä mannermaata kohti noin kolmen solmun vauhtia. Mutta vasta loitottuaan karista puolen mailin verran he pääsivät eroon mätänevien ruumiiden hirmuisesta löyhkästä. Kahtena viimeisenä päivänä oli ruumiiden haju käynyt niin sietämättömäksi, että se neekereissäkin herätti kauhua ja inhoa.
Jo ennen yön tuloa, kun lautta oli noin kahdeksan mailin päässä hietasärkästä, tuli tyyni, jota kesti seuraavan päivän. Sitten virisi uudelleen tuuli, jonka mukaan he asettivat purjeensa. He kulkivat nyt pohjoista kohti.
Tämä tuuli vei lauttaa etemmäksi maasta, mutta sitä ei voinut auttaa. Francisco kiitti onneaan, että heillä oli tarpeeksi ruokavaroja ja vettä voidakseen kestää muutaman päivän vastatuulta.
Tuuli pysyi tasaisena ja jokseenkin navakkana. He purjehtivat suoraan Bening-lahden poikki; ilma oli kaunis, meri tyyni, ja lentokaloja kohosi suurin parvin ilmaan ja putoili lautalle, joka yhä edelleen tuulen mukana kulki pohjoista kohti.
Francisco ja hänen neekeriväkensä purjehtivat tällä tavoin kaksi viikkoa aavalla valtamerellä saamatta maata näkyviin. Päivät pääksytysten oli vain samaa yksitoikkoista taivasta ja merta. Franciscon laskujen mukaan he eivät voineet olla kaukana maasta, kun viidentenätoista päivänä vihdoin näkyi pohjoisessa kaksi laivaa.
Franciscon sydän heltyi ilosta ja kiitollisuudesta Jumalaa kohtaan; hänellä ei tosin ollut kaukoputkea, millä tarkastaa laivoja, mutta hän ohjasi lauttansa kuitenkin suoraan niitä kohti, ja pimeän tullen hän saattoi erottaa, että toinen oli suuri purjelaiva, toinen kuunari.
Franciscon tähystellessä niitä ja koettaessa arvata mitä ne olivat laatuaan, aurinko laski, ja sen painuessa taivaanrannan taa piirtyivät alusten ääriviivat muutaman minuutin ajan erittäin terävinä ja selvinä taivasta vasten. Oli mahdotonta erehtyä: Francisco tunsi olevansa varma siitä, että kuunari oli "Kostaja" ja hänen ensimmäinen ajatuksensa oli kääntää lautta toisaalle. Hetken mietittyään hän kuitenkin päätti toimia toisella tavalla. Hän laski purjeen, jottei lauttaa huomattaisi kuunarista, ja tarkkasi alusten liikkeitä niinä muutamina minuutteina, joina päivän valoa vielä kesti. Hän ei lainkaan epäillyt, että tuo suuri laiva oli vallattu ja että siinä oli valtauksen aikana ja sen jälkeen tapahtunut tavanomainen verilöyly.
Hän oli nyt neljän mailin päässä laivoista, ja juuri kun ne katosivat hänen silmistään, hän huomasi kuunarin täysin purjein suuntaavan kulkunsa länteen. Nyt hän ei enää pelännyt joutuvansa lauttoineen merirosvojen valtaan ja siksi hän nosti purjeen toivoen pääsevänsä laivan luo, johon aikoi miehineen asettua. Jollei siihen ollut porattu reikiä, he voisivat purjehtia sillä rannikolle lähimpään satamaan. Mutta tuskin lautta oli jälleen muuttanut suuntaansa, kun taivaanrantaa alkoi valaista tulen loiste, mikä osoitti merirosvojen sytyttäneen laivan palamaan. Oli siis turhaa ohjata lauttaa laivan luo, ja Francisco aikoi juuri jälleen kääntää lauttansa pohjoista kohti, kun hän tuli ajatelleeksi, että mahdollisesti laivassa oli vielä onnettomia raukkoja, jotka oli jätetty kuolemaan liekkeihin. Hän jatkoi siis yhä samaan suuntaan tarkaten koko ajan palavaa laivaa. Liekit loimusivat yhä korkeammalle, nuoleskelivat mastoja ja tarttuivat purjeisiin. Tuuli puhalsi navakasti ja laiva pysyi myötätuulessa; tämä seikka sai Franciscon päättelemään, että laivassa oli väkeä. Aluksi näytti siltä kuin lautan ja laivan välimatka yhä kasvaisi, mutta sitä mukaa kuin tuli söi laivan purjeita sen vauhti hiljeni, ja tunnin kuluttua Francisco tavoitti palavan aluksen.