— Meillä ei ole mitään pelättävää, Clara. Hiljaa, kuulin ritinää oranssipuiden takaa. Kuule!
— Niin, niin, kuiskasi Clara hätäisesti, siellä on joku. Mene, rakas
Edvard mene!
Clara juoksi hänen luotaan ja kiiruhti pois lehtokujaa pitkin. Edvard katsoi myös parhaaksi poistua, riensi kapeaa ja kivistä polkua viidakon läpi ja oli pian rannassa veneessään.
"Enterprise" palasi pääasemalle ja Edvard ilmoittautui amiraalille.
— Minulla on työtä teille, luutnantti Templemore. Teidän täytyy heti valmistautua lähtemään kuunarillanne jälleen merelle. Olemme löytäneet teille arvoisenne vastustajan.
— Toivon, että tapaan hänet, herra amiraali, vastasi luutnantti.
— Niin minäkin toivon, sillä jos voitte antaa hyvän kertomuksen tästä jutusta, se tuo teille ylennyksen. Merirosvokuunari, joka on kauan häirinnyt turvallisuutta Atlantilla, on nähty Barbadosin kohdalla, ja "Amalia" on ajanut sitä takaa, mutta näyttää siltä, ettei ainoakaan laivastomme alus saavuta sitä, jollei kenties "Enterprise". Sittemmin merirosvoalus on vielä vallannut kaksi Länsi-Intiassa kulkevaa laivaa ja sen on nähty purjehtivan ne mukanaan Guayanan rannikkoa kohti. Aion nyt antaa teille lisää väkeä kolmekymmentä miestä ja lähettää teidät ajamaan sitä.
— Kiitoksia, herra amiraali, vastasi Edvard, ja hänen kasvonsa loistivat ihastuksesta.
— Kuinka pian voitte olla valmiina? kysyi amiraali.
— Huomisaamuna.