— Oivallista! Sanokaa herra Hadleylle, että hän jättää minulle väkeä koskevat määräykset sekä teidän purjehdusmääräyksenne, niin allekirjoitan ne. Mutta muistakaa, luutnantti Templemore: teillä on vaarallinen otus pyydystettävänä. Olkaa varovainen; urhoollinen te kyllä olette, sen jo tiedän.
Edvard Templemore lupasi kaiken, niin kuin useimmat ihmiset tekevät sellaisessa tilaisuudessa, ja seuraavana iltana "Enterprise" oli jo kaukana aavalla merellä ja kiiti eteenpäin täysin purjein.
MAIHINNOUSU
Señor Cumanoksen maatila, johon hän ja hänen perheensä sekä Francisco heidän seurassaan olivat vetäytyneet maaelämää viettämään, ulottui Magdalena-joen suusta monta mailia jokea vastavirtaan. Siellä oli hedelmällistä lietemaata, leveä alue viljavia niittymaita, joilla käyskenteli suuria karjalaumoja. Asuinrakennus oli ainoastaan noin sadan metrin päässä kauniin joen rannasta, ja kapea mutta syvä lahti pisti läheisimpiin ulkorakennuksiin saakka.
Mutta señor Cumanoksella oli vieläkin arvokkaampia tiluksia. Noin kahdeksan mailia ylempänä, Jambranon kaupungin läheisyydessä, hänellä oli kultakaivos, joka viime aikoina oli ollut sangen antoisa. Kultapitoinen sora ja lietemaa tuotiin sieltä veneillä jokea alas ja huuhdottiin pikku lahdelman rannalla ulkorakennuksissa.
Jalosukuisen espanjalaisen maatilalla oli työväkeä satakunta henkeä; osa työskenteli huuhtomoissa, osa oli varsinaista palvelusväkeä.
Kun Francisco oli ollut tilalla jonkin aikaa, hän sai luottamustoimen señor Cumanoksen töiden ylikaitsijana ja osoitti ansaitsevansa tuon tärkeän toimen niin hyvin, että häntä pidettiin perheen jäsenenä.
Eräänä aamuna Francisco taas meni huuhtomoihin avaamaan niiden pienten kannellisten veneiden luukkuja, jotka olivat juuri kultasoralastissa saapuneet Jambranosta. Kaivoksen päällysmies lukitsi näet aina veneiden säiliöt lähettäessään ne matkaan, ja señor Cumanoksella oli avaimet. Silloin yksi työnjohtajista kertoi tuntemattoman aluksen laskeneen edellisenä päivänä ankkuriin joen suulle. Varhain aamulla se oli nostanut ankkurin ja näytti pyrkivän nyt vuoroin maalle päin, vuoroin jälleen merelle.
— Arvattavasti se on matkalla Cartagenasta, tuumi Francisco.
— Valgame Dios, sitäpä en usko, herra! sanoi Diego. — En olisi pitänyt lukua koko asiasta, mutta minusta tuntuu oudolta, että Giacomo ja Pedro, jotka lähtivät eilen illalla tavalliseen tapaansa kalastamaan, eivät ole palanneet, vaikka heidän on tapana tulla takaisin ennen puolta yötä.