— On, vastasi Hawkhurst. Tahdomme tietää, mitä aiotte tehdä tälle nuorelle miehelle, Franciscolle. Olemme jääneet vaille äärettömiä rikkauksia, jotka olivat jo melkein käsissämme; yhdeksän kuollutta jäi joukostamme ja kolmekymmentä haavoittunutta makaa vuoteessa. Siihen kaikkeen on Francisco syypää. Me vaadimme oikeutta!
Useat merirosvot ilmaisivat yhteen ääneen olevansa samaa mieltä, ja monet huusivat tahtovansa oikeutta.
— Hyvät ystävät, te vaaditte oikeutta, ja sitä saatte, vastasi Kain. Kaikki tunnette tuon nuorukaisen. Minä olen kasvattanut hänet pienestä poikapahasesta. Hän ei ole koskaan voinut tottua siihen elämään, jota me vietämme, ja on usein tahtonut erota meistä mutta sitä ei ole sallittu. Hän vaati minua vastuuseen meidän oman lakimme mukaan ja haavoitti minua, mutta en kuitenkaan vihaa häntä, sillä hänellä oli oikeus puolellaan. Jos olisin tiennyt, että hänet aiottiin jättää maihin nääntymään nälkään, en olisi koskaan sallinut sitä. Minkä rikoksen hän on tehnyt? Ei mitään. Jos hän on rikkonut, hän on rikkonut minua vastaan. Vaikka hän oli viaton, hänet tuomittiin kuolemaan, ja te itse vastustitte tuomiota. Eikö asia ollut niin?
— Oli, vastasivat useimmat merirosvot.
— Hän pelastui ikään kuin ihmeen avulla ja joutui hoitamaan toisen omaisuutta. Tämän omaisuuden puolustaminen ei ole rikos. Hän joutui vangiksi, ja nyt te vaaditte oikeutta. Sen te saatte. Jos otaksumme, että hänen täytyy hengellään sovittaa rikoksensa, niin onhan teillä tällä kertaa velvollisuus armahtaa hänet, koska te jo aikaisemmin tuomitsitte hänet syyttömänä ja jätitte hänet kuolemaan. Minä vaadin sitä, hyvät ystävät, enkä vaadi sitä ainoastaan hänen itsensä tähden, vaan suosionosoituksena päälliköllenne.
— Siihen suostutaan, se on puhdasta peliä kaikki tyynni, huusi suurin osa miehistä.
— Kiitos, hyvät ystävät! Palkinnoksi teidän myöntyväisyydestänne jaan osuuteni laivassa olevasta saaliista teille niin pian kuin tulemme Caicos-saarille.
Hänen sanansa saivat miesten mielessä aikaan täydellisen muutoksen kapteenin eduksi, ja nekin, jotka ennen olivat pitäneet Hawkhurstin puolta, siirtyivät Kainin kannattajiksi. Hawkhurst oli sillä hetkellä kuin ilmetty paholainen.
— Ottakoot ne, jotka suostuvat myymään itsensä, teidän kultanne, huusi hän; minä en sitä huoli. Veri verestä, sen tahdon saada, ja sanon teille ennakolta; pojan henki on minun. Minä tahdon ottaa sen, ja estäkää minua jos voitte, jatkoi perämies ja pui nyrkkiään ihan kapteenin kasvojen edessä.
Mutta nyt nousi Kainillekin veri päähän. Silmänräpäyksessä hän oikaisihe suoraksi, tempasi käteensä sorkkaraudan ja iski Hawkhurstia niin että tämä kaatui pitkäkseen laivan kannelle.