Rouva Reichardt ei tahtonut enää jäädä sisälle. Hänestähän voisi mahdollisesti olla hyötyä ja ottaen mukaansa pienen korin, minkä hän oli täyttänyt kaikenlaisilla tavaroilla, joita hän luulotteli tarvittavan, seurasi hän minua rannan kallioille.
Tullessamme sinne näimme mitä tavattovimman näytelmän. Vedessä kellui piiroja, mastoja, arkkuja, rikkinäisiä tahi muuten vahingoittuneita veneitä, tynnyreitä, tyhjiä kanahäkkejä ja muita lukemattomia hylynpalasia, joita aallot alituisesti pieksivät kallioihin, tahi heittivät maalle siinä, missä vain vesi vähäsenkään rauhoittui. Vähän matkan päässä näkyivät erään kauniin laivan jäännökset, mastot katkenneina ja laidat rikki, koko alus täydellisenä hylkynä, jota meri vielä huuhteli, paiskaten veteen kannelta kaikki, mitkä eivät voineet kestää sen raivoa.
En voinut huomata ketään ihmisen näköistä, vaikka toverini ja minä koetimme tarkkaan etsiä toivoen, että näkisimme jonkun onnettoman olennon, joka tarvitsi apuamme. Mutta näytti siltä, että laivanväki oli turvautunut veneisiin, jotka olivat kaatuneet ja todennäköisesti olivat kaikki, jotka olivat uskaltaneet laskeutua niihin, joutuneet haikalojen ruoaksi tahi murskautuneet kallioita vastaan.
Jos ihmiset olisivat pysyneet laivassaan, olisivat he varmaan pelastuneet, sillä se oli tarttunut eräälle vedenalaiselle kalliolle.
Niin pian kuin meri oli tyyntynyt ja varmistuttuamme siitä, ettei haikaloja ollut näkyvissä, työnsin pienen veneeni vesille ja tarttuen kumpikin airoomme sousimme hylylle, jonka muutamissa minuuteissa saavutimme.
Laiva oli karille törmätessään kallistunut ja meri oli aivan tyyni sen suojanpuolella. Onnistuin kiipeämään kannelle ja aloin innokkaasti tutkia hylkyä. Tunkeusin kaikkialle, mihin vain suinkin pääsin, ja ihmettelin suuresti kaikkia tavaroita, joita löysin. Siellä näytti olevan niin suunnaton määrä minulle aivan tuntemattomia esineitä, että tulin kokonaan ymmälle.
Löydettyäni ruomasta käärön uutta köyttä laahasin sen kannelle ja kiinnitin sillä pian pienen veneeni laivaan. Senjälkeen tein jonkunlaiset nuoratikapuut, jotka kiinnitin laivan partaaseen ja muutamissa minuuteissa seisoi rouva Reichardt vieressäni kannella. Hänen kokemuksensa oli minulle tarpeellinen saadakseni tietää, mihin näitä kaikkia näkemiäni esineitä käytettiin, ja auttamaan minua valitsemaan niistä hyödyllisimmät omiksi tarpeiksemme.
Hän näkyi hyvin tuntevan laivojen sisustukset ja selitettyään minulle kaikki sen mukavuudet, en voinut kyllin ihmetellä ihmisen neroa saada aikaan niin hämmästyttäviä asioita.
Koska laivan ruomassa oli paljon vettä, olin pakotettu sukeltamalla hakemaan muutamia esineitä. Näin ja koskettelin nyt ensimmäisen kerran elämässäni pyssyjä ja pistooleja. Ne herättivät minussa suurta mielenkiintoa ja toverini selitettyä, miten ne ladattiin ja laukaistiin, käsitin heti niitten etevämmyyden jousen ja nuolien rinnalla. Aioin juuri valita niitä pari kolme kappaletta, ottaakseni ne mukaani, kun toverini selittikin niitten olevan aivan hyödyttömiä ampumatarpeitta. Olisin kai tyytynytkin entisiin yksinkertaisiin aseisiini, joista minulla jo oli ollut niin suurta hyötyä, jollei rouva Reichardt jatkuvassa tarkastuksessamme olisi löytänyt useita täysinäisiä tinakanistereita aivan vahingoittumatonta ruutia ja suuren määrän patruunia kuulineen, jotka kaikki otin heti haltuuni.
Laivan toisista osista löysimme jyväsäkkejä, jauhotynnyreitä ja kaikenlaisia muita tavaroita, kuten peitevaatteita, tarvekalulaatikoita ja suuren joukon pulloja ja saviastioita, joitten sisältö oli minulle kokonaan tuntematonta, mutta tuotti toverilleni suurta iloa. Enimmän ihmetyttivät minua kaikki ne erilaiset maanviljelyskalut, jotka löysimme ruumasta. Vähässä ajassa sain sitten tietää lapioitten, haravan, aurojen, puimakoneitten ja monien muitten esineitten, joitten olemassaolosta en milloinkaan ollut uneksinutkaan, oikean käyttämistavan.