Hänen huolenpitonsa näyttäytyi kumminkin tässäkin asiassa yhtä hyvin kuin muissakin tilaisuuksissa, sillä hän ei sallinut veneen lähteä rannasta ennenkuin olimme varustautuneet joka tapauksen varalta, mikä voisi viivyttää paluutamme määrätyn ajan sivu.
Kauniimpaa päivää matkallemme emme olisi voineet valita. Taivaalla ei näkynyt pilveäkään ja tuultakin oli juuri kylliksi tarkoitukseemme. Pystytin teltan, vedin purjeen ylös ja talutin rouva Reichardt'in määrätylle paikalleen, jonka jälkeen hyvästelimme kaksi- ja nelijalkaiset maissa olevat ystävämme, jotka katsoivat meitä ikäänkuin aavistaen eroavansa ainoista suojelijoistaan. Työnsin sitten veneen ulommaksi, tuuli tarttui purjeeseen ja se alkoi liukua kiivaasti eteenpäin.
Purjehdin siten noin neljäspeninkulmaa ulommaksi maasta, ja käänsin sitten peräsimen toisaalle, jolloin vene heti muutti suuntaansa; niin jatkoimme siten melkein samanlaisella vauhdilla melkoisen matkaa.
Huolimatta ennen osoittamastaan pelosta, ei rouva Reichardt voinut olla tuntematta tämän matkan virkistävää vaikutusta. Keinuimme mukavasti ja turvallisesti aalloilla, näkemättä muuta kuin taivaan ja vettä kaikilla muilla suunnilla, paitsi siellä, missä saaremme rosoiset rannat toivat vaihtelua taulun yksitoikkoisuuteen.
Sydämeni laajeni tuosta valtavasta näköalasta edessäni. Lieköhän milloinkaan mikään merimies löytäessään suuren mantereen tuntenut suurempaa riemua kuin minä ohjatessani pientä purttani suurella vesiaavikolla, joka levisi edessäni? Istuuduin rouva Reichardt'in viereen, antaen veneen jatkaa matkaansa, niinkuin se ei olisi kaivannutkaan ohjaavaa kättä. Se suunta, jota seurasimme, oli mielestäni niin mukava, etten halunnut sitä muuttaa.
— Voin hyvin helposti kuvitella, sanoin, sellaisten miesten innostusta kuin Kolumbus oli, jonka tekemästä Ameriikan löydöstä kerroitte minulle eräänä päivänä. Näitten muinaisten merenkulkijain tehtävä on ollut kunniakas.
— Epäilemättä, Frank, vastasi hän, ja ehkä se juuri antoikin voimaa äsken mainitsemallesi suurelle miehelle kestämään niitä vaikeita koettelemuksia, joita hänen täytyi kärsiä löytönsä edelliseen iltaan asti, löytönsä, joka oli tekevä hänen nimensä kuuluisaksi kaikkina aikoina. Hän oli kärsinyt hirveitä vaikeuksia, laiva oli ollut niin kauan poissa maitten näkyvistä, ettei kukaan katsonut tarpeelliseksi tähystellä sitä ja hän odotti vain, että laivaväki tekisi kapinan ja vaatisi häntä palaamaan takaisin. Juuri tänä hänen elämänsä pulmallisena hetkenä näkyi ensimmäinen vihje maasta. Alakuloisten merimiesten uteliaisuus heräsi, toivo elpyi taasen heidän kuolemattoman päällikkönsä rinnassa, muudan mies määrättiin isoonmastoon ja hänen iloinen huutonsa, että maa oli näkyvissä, herätti jälleen väen nukkuvan elämänhalun.
— Minusta tuntuu hyvin väärältä, huomautin, että niin tärkeätä löytöä ei ole nimitetty ensimmäisen löytäjän, vaan erään myöhemmän, näillä rannikoilla vierailleen merenkulkijan mukaan.
— Tietysti, sanoi rouva Reichardt, on se näennäisesti väärin, että Amerigo Vespucci saa kunnian, jonka Kolumbus yksinään oli ansainnut. Mutta ei kukaan voi riistää häneltä mainetta, joka on hänen luonnollinen oikeutensa, koska ainoastaan hän rohkeudellaan ja yritteliäisyydellään teki tämän suuremmoisen löydön. Hänen jättiläislöytöänsä sanottakoon vain Ameriikaksi, mutta maailma tunnustaa suhteensa Kolumbukseen ja tietää hänen kilpailijastansa tuskin muuta kuin nimen.
— No, oliko tästä suuresta maantieteellisestä löydöstä hyötyä koko ihmiskunnalle?