— Saatpahan kuulla. Tuo laaja maanosa, joka silloin löydettiin sivistyksen hyväksi, voidaan jakaa kahteen osaan: pohjoiseen ja eteläiseen. Eteläisessä osassa asui hyväsävyinen ja veltostunut kansa, joka omisti paljon sivistyksen tuomia etuja, muun muassa olivat sen tiedot rakennustaiteessa suuret, niinkuin nähdään heidän kaupunkiensa raunioista. Heillä oli suuria rohkean- ja komeantyylisiä rakennuksia, he tuhlasivat kalliita metalleja, joita maassa oli runsaasti, ja käyttivät pukuja, joista huomasi heidän kankaitten kutomistaitonsa olevan melkein täydellisen ja vaatteitten kuosin ja ompelemistaidon hyvin suuren.
Espanjalaiset, joita houkutteli tähän maanosaan kulta, jota ensimmäiset löytäjät olivat niin suurin määrin nähneet tässä uudessa maassa, tunkeutuivat rauhallisen väestön alueelle ja voivat, asestuksensa etevämmyydellä ja koska alkuasukkaat eivät aavistaneet tunkeutujien suunnitelmia, panemalla toimeen useita verilöytyjä jotensakin pienellä voimalla valloittaa tämän laajan valtakunnan, joka oli sinne perustettu kaukaisessa muinaisuudessa, ja tehdä siitä espanjalaisen siirtolan.
Rauhallisen väestön veri juoksi virtoina, sen suuret kuninkaat tahi keisarit pantiin viralta ja murhattiin, sen komeista temppeleistä ryöstettiin kalleudet, sen jalosukuiset miehet ja papit pakotettiin kidutuksella luopumaan uskostaan ja kansan enemmistö tehtiin sotaisten voittajiensa orjiksi. Tällä tavalla rikastui Espanjan aarrekammio Meksikon ja Perun kullalla, mutta jokainen kultakappale toi mukanaan veren kirouksen ja siitä ajasta alkoi Espanjan valta, joka silloin oli suurimmillaan, heiketä, kunnes siitä tuli Euroopan vähäpätöisimpiä kansoja. Siirtomaat nousivat kapinaan emämaatansa vastaan ja tulivat itsenäisiksi valtioiksi, mutta kirous, joka seurasi alhaista maahantunkeutumista, näkyi seuraavan rikollisten hyökkääjien perillisiäkin, koska ei hallitus eikä kansa alkanut kukoistaa.
— Maan eteläosan historian olen sinulle nyt lyhyesti kertonut, mutta olet huomaava, että pohjoisen osan historia on aivan erilainen.
— Olkaa niin hyvä ja kertokaa sekin!
— Kun Pohjois-Ameriikka ensin löydettiin, huomattiin siellä asuvan villiä kansaa, joka oli jakautunut moneen heimoon. Niillä ei ollut mitään teollisuutta eivätkä ne tunteneet ollenkaan taiteita eikä tieteitä. Ne asuivat karkeasti tehdyissä majoissa noissa läpipääsemättömissä metsissä, olivat melkein alastomia, hyvin sotaisia ja innokkaita metsästäjiä; heistä kerrottiin, että he syövät taisteluissa tappamansa viholliset.
Tämän raakalaiskansan luokse saapui Englannista, suoraan myrskyisen
Atlantin yli, muutamia seikkailijoita.
— Ah, Englanti, huudahdin! Se on vanhempieni kotimaa, se on äidinisäni koti! Sanokaa minulle kaikki, mitä tiedätte Englannista.
Rouva Reichardt hymyili innolleni, mutta jatkoi, tekemättä mitään huomautusta puheeni johdosta.
— Englannissa oli siihen aikaan paljon seikkailunhaluisia miehiä, jotka olivat valmiit uhmaamaan kaikkia vaaroja, hankkiakseen isänmaalleen osan siitä kunniasta, jota muut maat olivat merenkulkijainsa suurteoista saaneet. Sellaiset miehet ne sitten löysivät Pohjois-Ameriikan mantereen eri osat. Maine niitten ihmeellisestä hedelmällisyydestä ja suotuisasta ilmastosta levisi pian heidän maanmiestensä joukkoon, ja aika-ajoittain lähti useita laivoja englantilaisista satamista, mukanaan seikkailijoita, jotka sitten perustivat niin sanottuja uudisasutuksia intiaanien maahan. He eivät menetelleet niinkuin espanjalaiset, että olisivat säälimättömästi murhanneet alkuasukkaita ja sitten heiltä ryöstäneet kaikki, vaan ostivat alkuperäisiltä omistajilta määrättyjä aloja ja viljelivät niitä sitten rauhallisesti. Sitä myöten kuin muukalaisten lukumäärä lisääntyi, lisääntyivät myöskin heidän asumuksensa ja saivat he metsäläisiltä vaihtamalla uusia maa-aloja.