— Teidän on koetettava hyvittää niin paljon kuin voitte, auttamalla upseereitanne saamaan laiva taasen haltuunsa.
— Autan mielelläni teitä kaikessa, mitä he pitävät mahdollisena, vastasi mies. Mutta ensin on meidän voitettava nuo julmistuneet miehet, jotka äsken poistuivat, ja koska olemme huonosti asestettuja, on sekin jo yksinään hyvin vaarallinen tehtävä. Laivan ottaminen haltuumme, pelkään minä, on vieläkin uskalletumpaa, mutta olette näkevä minut ensimmäisenä joka vaarassa.
Kapteeni Manvers ja nuo muut tulivat nyt paikalle, missä John Gough ja rouva Reichardt keskustelivat. Kapteeni kuuli Gough'in viimeiset sanat ja aikoi sanoa jotakin, jolloin huomautin, ettei ollut ollenkaan aikaa selvityksiin, sillä muutamien minuuttien kuluttua voivat miehet jo tulla takaisin. Parasta oli heidän mennä rouva Reichardt'in saattamina majaan, jossa oli aseita ja ampumavaroja tarpeeksi ja sitten ruveta vastarintaan. Minä vahtisin sillä aikaa ja laukaisemalla toisen pistooleistani ilmoittaisin heille, jos joutuisin johonkin vaaraan. Vihdoin kehoitin heitä ottamaan airot pois veneestä, etteivät kapinoitsijat voisi paeta laivaan.
Esiintymiseni ja sanani herättivät yleistä huomiota. Erittäinkin huomasin herra Evelyn'in hätkähtävän nähdessään minut ja näkyi hän katsovan minua hyvin tarkasti, mutta se johtui varmaan odottamattomasta puheestani ja kummallisesta tavasta, jolla esiinnyin.
Kapteeni hyväksyi tuumani ja otettuaan airot pois veneestä, lähti koko seurue kiireesti asuntooni. Minä kätkeydyin jälleen ruohikkoon ja odotin kapinoitsijain palaamista. He eivät viipyneetkään kauan poissa. Kuulin heidän lähestyvän, sillä he nauroivat ja hoilasivat tullessaan niin kovasti, että se kuului pitkän matkan päähän. Heidän alkaessaan laskeutua kalliolle, kulkivat he niin likeltä ohitseni, että kuulin joka sanan, mitä puhuttiin.
— Niin, kaikki liha on multaa, niinkuin pappi sanoo. He olisivat kuolleet ennemmin tahi myöhemmin, vaikka emme olisi eronneetkaan niin sukkelaan. Mutta, haloo! Missä on John Gough? Missä on kapteeni? Missä ovat kaikki muutkin?
On mahdotonta kuvata miesten kummastusta, kun he tultuaan paikalle, johon äsken olivat jättäneet vankinsa, eivät nyt nähneet niistä jälkeäkään. Ensin arvelivat he niitten paenneen veneellä, mutta nähtyään sen olevan hyvässä tallessa, luopuivat he siitä luulostaan. Sitten kuvittelivat he, että John Gough oli vienyt vangit pienelle kävelylle ja alkoivat huutaa keuhkojensa koko voimalla. Koska he eivät saaneet mitään vastausta, päästelivät he kummallisia huudahduksia, joita en silloin ymmärtänyt, mutta jotka, niinkuin sittemmin kuulin, olivat karkeita kirouksia. Viimein he eivät tienneet, mitä tekisivät, lähtisivätkö etsimään saarelta, vai palaisivatko laivaan.
Ainoastaan yksi kannatti ensimmäistä ehdotusta, mutta toiset äänestivät hänet kumoon. He eivät katsoneet maksavan vaivaa lähteä turhanpäiten kuljeskelemaan oudossa seudussa. Juuri kun he olivat lähdössä veneelle, huomautti yksi, että he mahdollisesti joutuisivat kiikkiin, jos he tulisivat ilman toveriaan. Vihdoin päättivät he istuutua odottamaan hänen tuloaan.
Nyt rupesi yksi heistä valittamaan väsymystään, koska hänellä oli viime yönä ollut kapinassa paljon tekemistä ja toisetkin myönsivät, alkaen haukotella, että hekin samasta syystä tarvitseisivat lepoa. He paneutuivat pitkäkseen ruohikolle ja hetken kuluttua kuului heidän kuorsauksistaan, että he nukkuivat.
Nyt ryömin kontallani heidän luokseen ja otin pistoolit heidän vyöltään, sillä he nukkuivat niin sikeästi, etteivät he siitä mitään tietäneet. Olin juuri lopettanut, kun kapteeni, John Gough, herra Evelyn ja kaikki muut lähestyivät paikkaa, hyvin varustettuina pyssyillä ja pistooleilla.