9. Veres kokemus ja uusi aarre.
Kului vuosi ja koko ajan työskentelin tällä tavalla. Vihdoinkin tulivat linnut takaisin ja sittenkuin olimme koonneet vuosivarastomme, vapauduin erikoistehtävästäni ja sain jakaa työt muitten kanssa.
Alituisena miettimisen aiheenamme oli se, kuinka kauan todennäköisesti tulisimme saarella viipymään. Joka päivä tähystelimme huolissamme jotakin laivaa, mutta emme koskaan sellaista nähneet. Vihdoin aloimme jokainen menettää kaiken toivomme ja kun niin kävi, muuttuivat useimmat meistä synkiksi ja surullisiksi. Luulen, että toisetkin nyt olisivat tehneet kapinan, niinkuin minä, jos heillä olisi ollut siihen jotakin syytä. Vanhempasi koettivat rohkaista meitä niin paljon kuin osasivat. He keksivät jos jonkinlaisia huvituksia ja illoilla he kertoivat monta jännittävää tarinaa poistaaksensa ikäväämme. Kaikki kunnioittivat äitiäsi, ja sen hän hyvin ansaitsikin. Lähestyin häntä harvoin, koska hän näytti tuntevan minua kohtaan suurta vastenmielisyyttä, luultavasti käytökseni johdosta isääsi kohtaan, sillä nyt, kun olin taasen samassa asemassa kuin muutkin olin hänelle niin röyhkeä kuin vain uskalsin, tekemättä itseäni kumminkaan syypääksi rangaistukseen tottelemattomuudesta. Vastustin joka ehdotusta, jonka hän teki, niin paljon kuin voin, mutta isäsi pysyi aina tyynenä, eikä suuttunut niinkuin minä.
Ensimmäinen vähän merkitsevämpi tapaus oli kahden miehen kadottaminen, nimittäin kirvesmiehen ja toisen laivamiehen, jotka olivat isäsi luvalla, otettuaan mukaansa viikon evään, lähteneet kiertämään saarta, tutkiakseen sen tarkoin. Ollessaan paluumatkalla ja saavuttuaan eräälle korkealle vuoren harjanteelle, oli heitä nähtävästi kovasti janottanut, ja kun he eivät olleet voineet löytää vettä, olivat he koettaneet virkistää itseään joillakin marjoilla, joita siellä kasvoi. Nuo marjat sattuivatkin olemaan myrkyllisiä, sillä jo palatessaan olivat miehet hyvin kipeitä ja muutamain päivien perästä kuolivat he molemmat.
Tämä tapaus pelästytti meitä kovasti ja toi vähän vaihtelua yksitoikkoiseen elämäämme, vaikkakaan ei juuri mitään hauskaa sellaista. Minä kumminkin melkein iloitsin tapauksesta, enemmän kuin surin, sillä huomasin nyt näet olevani suuremman arvoinen kuin ennen. Hautasimme ruumiit guanoon tuon ensimmäisen korkean kallion juurelle, jonne sitten kaikki muutkin ovat haudatut. Kului sitten kolme kuukautta, kun toinen laivamiehistä katosi. Löysimme etsiessämme häntä hänen housunsa kallion juurelta. Hän oli nähtävästi mennyt uimaan, sillä sinä päivänä, jolloin hän katosi, oli meri rasvatyyni. Oliko hän nähnyt jotakin kelluvan merellä ja tahtonut hakea sen maihin, tai oliko hän vain huvikseen uinut etemmäksi, hyvä uimari kun oli, emme voineet koskaan saada selville, niinkuin emme sitäkään, oliko hän saanut suonenvedon ja uponnut, vai olivatko hait hänet tappaneet. Hän katosi jäljettömiin ja hänen todellinen kohtalonsa on yhä vieläkin salaisuus. Lukumäärämme oli siten vähentynyt neljään mieheen, isääsi, kapteeniin, perämieheen ja minuun.
Mutta olet kai väsynyt, lopetan nyt ja kerron sinulle lopun toisella kertaa. —
Vaikka en ollutkaan väsynyt, en viitsinyt ruveta vastustelemaan, koska Jackson näytti uupuneelta, ja niin panimme molemmat nukkumaan.
Lukiessani raamattua Jackson'ille olivat eri luvut minua monesti kummastuttaneet, enkä voinut koskaan ymmärtää, mitä niillä tarkoitettiin. Minkälaista määrää jotakin tarkoitettiin esim. luvuilla kuusikymmentä — seitsemänkymmentä y.m., en voinut käsittää ja kysyin sitä Jackson'ilta.
— Oh, hän vastasi, ne merkitsevät aika paljon ja olen sen sinulle vähitellen selittävä, mutta meillä ei ole millä laskea, ja koska olen sokea, täytyy minulla olla kädessäni jotakin, jolla voin sinua opettaa.
Muistin silloin että uimarannassa oli kallioilla pieniä herneenkokoisia simpukoita, jotka luultavasti sopisivat tarkoitukseen. Kokosin niitä aikamoisen läjän ja pyysin Jackson'ia käyttämään niitä opetusvälineenään. Hän teki niin ja laski tuhanteen, jolloin hän sanoi sen olevan tarpeeksi. Useina päivinä opettelin minä sitten laskemaan sataan, kunnes olin täysin varma, jolloin Jackson rupesi opettamaan minulle vähän yhteen- ja vähennyslaskua, antamalla minun lisätä tai poistaa simpukoita ja laskea summan tahi jäännöksen. Vihdoinkin voin muistaa, mitä olin oppinut näillä käsitempuilla, jos saan käyttää sitä sanaa, mutta etemmäksi en päässyt, vaikka yhteenlaskusta opinkin jossakin määrin käsittämään kertolaskua ja vähennyslaskusta hyvästi ymmärtämään jakolaskua.