Kun purje oli laskettu, näin tulien valaisemassa veneessä useampia henkilöitä. Olin liian kiihdyksissä sanoakseni jotakin, enkä tiennytkään, mitä sanoisin. Tunsin vain, etten enää ollut yksinäni, ja lukija voi kuvitella mielessään iloani ja ihastustani.
19. Haaksirikkoiset.
Korjattuaan purjeen, hyppäsivät miehet veneestä veteen ja kahlasivat maalle.
— Kuka sinä olet? sanoi eräs miehistä minulle, ja kuinka monta ihmistä täällä on?
— Tällä saarella ei ole ketään muita kuin minä yksinäni, vastasin, mutta olen iloinen tulostanne.
— Oletko? Silloin, ystäväni, voinet ehkä sanoa, miten saamme jotakin syötävää?
— Kyllä vain, odottakaa vähän, niin tuon aivan tarpeeksi, vastasin.
— Hyvä, kiiruhda siis, niin olet kiltti. Me olemme tarpeeksi nälissämme syödäksemme sinut, jos et voi löytää jotakin parempaa.
Olin juuri lähdössä majaan hakemaan muutamia kuivattuja lintuja, kun joku toinen miehistä huudahti:
— Kuule, voitko tuoda meille myöskin vettä?