— Menen nyt puhumaan naiselle ja saat sitten viedä hänet mukanasi majaan nukkumaan.
Koko tänä aikana ei nainen, joksi perämies häntä sanoi, ollut puhunut sanaakaan. Hän oli ottanut ruoan ja syönyt sen, vaieten istuessaan tulen ääressä peitteeseensä kääriytyneenä. Perämiehen häntä puhutellessa nousi hän seisomaan, ja huomasin silloin hänen olevan paljon pitemmän kuin olin luullut, mutta hänen suuri hattunsa peitti vielä kasvot kokonaan.
— Kas niin, poikaseni, sanoi perämies, näytä nyt rouvalle, missä hän saa nukkua, ja tule sitten takaisin luoksemme, jos haluat.
— Tahdotteko seurata minua? kysyin naiselta ja läksin matkaan.
Nainen tuli jäljessäni polkua ylös. Tullessamme majan edessä olevalle kentälle muistin Neron, jonka olin käskenyt pysyä majassa paluuseeni asti.
— Ette suinkaan pelänne hyljettä? sanoin. Se onkin hyvin säyseä. —
Nero, tule tänne!
Nero tuli ja minun täytyi hyväillä sitä, sillä nähdessään vieraan alkoi se vähän murista.
— Onko sinulla kynttilää? kysyi toverini hyvin lempeällä ja kirkkaalla äänellä.
— Ei, mutta voinhan tuoda vähän taulaa ja sytyttää jonkun risukimpun palamaan, voidaksenne nähdä.
— Teepäs se, niin olet kiltti, vastasi hän.