— Kyllä, voit tuoda minulle vähän vettä. Täytin ruoka-astian purosta ja vein sen hänelle.
Perkkasin sitten kalat ja annoin suolet linnuille, jotka kokoontuivat ympärilleni.
Nainen pesi kasvonsa ja kätensä, palmikoi hiuksensa ja istuutui sitten kalliolle. Sillä aikaa olin sytyttänyt risukimpun palamaan, perkannut kalan ja odotin vain risujen hiiltymistä, voidakseni paistaa sen. Koska minulla ei sillä aikaa ollut mitään tekemistä, kävin hakemassa raamattuni.
— Lukisinko teille? kysyin.
— Kyllä, vastasi hän, katsoen vähän kummastellen minuun.
Luin hänelle kertomuksen Joosepista ja hänen veljistään, koska se oli mielikertomukseni.
— Kuka on opettanut sinut lukemaan? kysyi hän lopetettuani ja pannessani kalaa paistumaan.
— Jackson, vastasin.
— Hän kai oli hyvä ihminen? Pudistin päätäni.
— Ei, ei kovinkaan hyvä, sanoin vihdoin. Jos tietäisitte kaikki hänestä, tuomitsisitte häntä, mutta hän opetti kuitenkin minut lukemaan.