— Nyt meidän täytyy lähteä. Muutoin tulemme liian myöhään kotiin. Ja pienet sisarraukkani ikävöivät kovin minua, he eivät ole nukkuneet lainkaan, kun en tullut kotiin viime yönä.
Poika pyyhki kyyneleet silmistään ja sanoi: — Niin, lähtekäämme täältä.
Kovin hankalaa oli kulku kapealla metsäpolulla; kauan saivat Edvard, Pablo ja Kimo yhdistetyin voimin työskennellä, ennenkuin kärryt pääsivät paremmalle tielle. Mutta sitten päästiinkin nopeasti eteenpäin, ja kahden tunnin kuluttua näkyi jo koti. Samassa tulikin Edit juoksujalkaa heitä vastaan ja heittäytyi Edvardin syliin.
— Sinä paha Edvard, kuinka meitä peloitit, sanoi hän suudeltuaan veljeään monta kertaa.
— Katso, Edit, minä olen tuonut sinulle uuden leikkitoverin. Ojenna hänelle kätesi ja toivota hänet tervetulleeksi.
Edit ojensi kätensä pojalle ja katseli häntä suurin silmin.
— Hän on kaunis poika, Edvard, paljon kauniimpi kuin Pablo.
— Ei, neiti Edit, sanoi Pablo, — Pablo olla enemmän mies kuin hän.
— Missä on Alice? kysyi Edvard.
— Hän on illallispuuhissa. Mutta minä juoksin edeltäkäsin sinua vastaan, sillä tahdoin saada ensimmäisen suutelon.