— Minä menen heti puhumaan tästä hänelle, sanoi Edvard kiivaasti. — Olisinpa kurja pelkuri, jos jäisin tänne, kun kuningas taistelee valtakuntansa puolesta.
Edvard riensi heti metsäpäällikön luo, joka istui kirjoituspöytänsä ääressä. Kun Edvard astui sisään, loi herra Stone silmänsä häneen ja huomasi heti, että pojan mieli oli kuohuksissa. Hän arvasi myös heti syyn siihen.
— Edvard, te olette arvattavasti kuullut uutisen!
— Niin olen, ja minä olen hyvin palhoillani siitä, että olen viimeinen talossa, joka saa kuulla niin tärkeitä uutisia.
— Rauhoittukaa! lausui metsäpäällikkö ja jatkoi sitten: — Istukaa, niin saamme jutella asiasta.
Edvard istui, ja metsäpäällikkö jatkoi:
— Minä arvaan, että teillä on vain yksi toivomus, yksi ajatus — lähteä Skotlantiin liittyäksenne Kaarle-kuninkaan armeijaan.
— Niin, se on yksinkertaisesti velvollisuuteni.
— Kenties muutatte vielä mieltänne, kuunneltuanne minua. Ei, Edvard, teillä on suuremmat velvollisuudet perhettänne kohtaan, joka on teistä riippuvainen, ja harha-askel teidän puoleltanne voisi saattaa sen onnettomuuteen. Te tahdotte lähteä täältä, jättää paikkanne. Siinä samassa saisivat ihmiset sen tietää, he kaikki arvaisivat minne te lähdette — puhumattakaan ikävyyksistä, jotka minulle siitä koituisivat, että olette ollut palveluksessani; monet Cromwellin ystävistä katsovat jo nyt minuun karsaasti siitä päivin, kun koetin estää kuninkaanmurhaa ja muita rikoksia… Minä en ole tahtonut ilmaista teille heti näitä tärkeitä uutisia siitä syystä, että tahdoin näyttää teille olevani oikeassa, kun väitän, että te seuratessanne omaa päätänne vahingoitatte vain itseänne — hyödyttämättä kuningasta. Lukekaa! Hän ojensi Edvardille kolme kirjettä. — Lukekaa, ja te myönnätte minun olevan oikeassa.
Kirjeet osoittivat selvästi Edvardille, että kaikki kuningassuvun ystävät olivat sitä mieltä, ettei oikea hetki vielä ollut käsillä; skotlantilaiseen sotajoukkoon ei ollut luottamista; sen uskollisuus oli hatara, ja taistelussa tulisi kenraali Cromvell hajoittamaan sen hyvinkin pian; lyhyesti sanoen: kuningas Kaarle Toisen hetki ei vielä ollut koittanut.