Kate ei vastannut. Hän vaipui polvilleen vuoteen ääreen ja rukoili hiljaa kyynelsilmin. Alfred häpesi kovia sanojansa. Nyt astui metsäpäällikkökin sairasta katsomaan. Hän kysyi ystävällisesti Alfredin sisaria, mutta nuorukainen vastasi lyhyesti, että he olivat matkustaneet muualle ystävien luo, jotka olivat luvanneet pitää heistä huolta. Herra Stone hämmästyi suuresti.
— Sehän oli suuri uutinen, sanoi hän. — Onko mahdollista saada tietää, kenen luo he ovat lähteneet?
Alfred vastasi vältellen, että hän oli vienyt sisarensa Lontooseen kaukaisten sukulaisten luo, jotka olivat luvanneet huolehtia heidän tulevaisuudestaan.
Koko yön istui Alfred veljensä luona, mutta vasta aamunkoitteessa Edvard heräsi. Samassa kun hän avasi silmänsä, tunsi hän Alfredin, mutta hän oli vielä liian heikko puhumaan; hän joi vain kulauksen vettä ja vaipui sitten takaisin tyynylle uudestaan nukkuen.
Hiukan myöhemmin astui Oswald huoneeseen.
— Kuulin, että vaara nyt on ohitse, sanoi hän. — Te olette valvonut koko yön, sallikaa minun nyt tulla paikallenne. Menkää vähän jaloittelemaan raittiiseen ilmaan, se virkistää teitä.
— Minä teen niin, Oswald. — Lähettäkää minulle sana, kun veljeni herää.
Alfred lähti huoneesta. Tuntui virkistävältä hengittää raitista ilmaa, kun koko yön oli viettänyt sairashuoneessa. Hetkisen kuluttua hän kohtasi Klaran.
— Kuinka voitte, Alfred? sanoi Klara, ja kuinka jaksaa veljenne tänään?
— Hän on parempaan päin.