— Hyvästi nyt, Kate-neiti, kiitos ystävällisyydestänne minua halpaa metsänvartijaa kohtaan.
— Milloin tulette isääni tervehtimään?
— Ei ole hyvä minunlaiseni salametsästäjän seisoa hänen tuimien kasvojensa edessä, vastasi Edvard hymyillen, — mutta kukaties jonakin kauniina päivänä joudun kiinni, ja silloin hän kyllä saa minut nähdä, ja te samoin.
— Minä en tahdo kehoittaa teitä käymään metsällä, sanoi nuori tyttö, — mutta sen kuitenkin sanon, että jos niin teettekin, ette kuitenkaan joudu siitä itävyyksiin, — jos oikein tunnen isäni. Hyvästi vielä kerran ja kiitos!
Ja Kate ojensi hänelle kätensä, jonka hän kohteliaasti kohotti huulilleen. Nuori tyttö salli sen punastuen, ja syvästi kumartaen lähti Edvard Beverley metsäpäällikön talosta.
KOLMASTOISTA LUKU.
Satimessa.
Edvard riensi heti ystävänsä Oswaldin luo, joka jo oli metsänvartijalta kuullut saavansa vieraita.
— Sinä puhuit kauan metsäpäällikön tyttären kanssa, sanoi hän, — ja se ilahduttaa minua, koska se tietysti kohottaa arvoasi täällä. Keropää, jonka aamulla tapasit, oli kovin innokas toimessaan. Mutta minä tukin hänen suunsa vakuuttamalla hänelle, että me käymme yhdessä metsästämässä metsäpäällikön luvalla, ja että sinä olet paras ampuja koko metsässä. Jos joskus joudut kiinni metsästyksestä, niin neuvoisin sinua sanomaan, että käyt metsästämässä minun luvallani. Silloin pääset kaikista ikävyyksistä. Sinä, joka olet pelastanut metsäpäällikön tyttären, voit ammuskella peuroja mielin määrin metsäpäällikön siitä piittaamatta.
— Kiitos tarjouksesta, mutta enpä usko käyttäväni sitä hyväkseni.
Ottakoot vain kiinni minut, jos saavat.