— Ja nyt ne ovat sinun, eikö niin?
— Niin luulen, lausui poika ja purskahti uudelleen itkuun.
— Älä itke, poikani, sanoi Edvard. — He eivät enää voi vahingoittaa isääsi, joka on ylhäällä taivaassa, sinuun he eivät myöskään voi koskea, kun et ole tehnyt mitään pahaa. Mutta isäsi omaisuuden he voivat ottaa sinulta, jos saavat siitä vihiä. Senvuoksi olen lähettänyt noutamaan hevosen, ja kun se tulee, niin muutamme kaikki tavarasi meille. Olen myöskin lähettänyt sanan metsäpäällikölle, mutta hänen kanssaan ei ole vaikea olla tekemisissä. Saatpa nähdä, että kaikki vielä päättyy hyvin. Sinä lähdet tietysti minun kanssani kotiin vielä tänä iltana. Tänne et voi jäädä.
— Te olette hyvin hyvä, ja minä teen mielelläni niinkuin te tahdotte, mutta minä olen vielä kovin heikko ja huono, vastasi poika.
— Sinun täytyy oman itsesikin tähden rohkaista mieltäsi, poikani. Tulepas nyt kokoomaan vaatteitasi ja muuta pientä, minä sillä välin tutkin vähän taloa. Eikö isälläsi ollut rahoja? Kuulin rosvojen sanovan, että he olivat nähneet hänen ottavan kultarahoja pussista, ja se kai olikin syynä heidän hyökkäykseensä.
— Inhoittavat rahat! huudahti poika, — niin, hänellä oli paljon rahoja, mutta en tiedä, kuinka paljon.
— Nousehan nyt jalkeille ja koeta tehdä niinkuin minä sanon, niin olet kiltti poika, sanoi Edvard ja nosti pojan pystyyn. — Kun surusi on lieventynyt, on sinulla ehkä vielä monta onnellista päivää ja sinä voit aina luottaa taivaan Isään suruissasi ja murheissasi.
Poika nousi nyt pystyyn ja Edvard sulki oven, ettei hän näkisi isänsä ruumista.
— Minulla on kyllä syytä luottaa taivaalliseen Isääni, hyvä herra, vastasi poika, — onhan hän jo lähettänyt minulle ystävän surussani. Näen kasvoistanne, että olette hyvä. Kuinka peräti onneton olisinkaan, jollette olisi tullut avukseni. Tosin liian myöhään pelastaaksenne isäni, mutta ette liian myöhään auttaaksenne ja lohduttaaksenne hänen lastansa. Minä tahdon seurata teitä, sillä tänne en voi jäädä.