ANNA.
No, miks' et lähde itse viinamärkää
Ja ruokaa noutaan, enemmin kuin tässä
Nyt suututtelet nälkää nähden vaan?
Itsekseen.
Mua aavistaa, ett' jäljille oon tullut.
HALONEN.
Jos pääsis vaan, ei oisi hullumpaa,
Vaan niinkuin kettu sangoissa täss' istun.
ANNA.
Se merkillistä! Häpeältä näyttää
Tok' että kettu, vanha niinkuin sie,
Ei pintehestä pääse luikahtaan.
HALONEN.
Niin kyllä, poika! — Mutta vartioita
Mun täytyy lintua, juur' kallista.
Jos pois se lentäis, hitto minun veisi.
ANNA.
Se lintu siis on työläs vartioita?
Sill' vahvat siivet on kuin kotkalla,
Ja kynnet suuret päälliseksi, arvaan,
Kun kivärillä varustettu oot?
HALONEN.
Ei niin! se pieni kyyhkynen on vainen,
Mi koppilossa istuu kukertaa.
Vaan, näätkös, jos ken tänne tulla sattuis…
ANNA.
Tänn' ei tuu kenkään, tällä aikaa suinkaan. —
Sull', ukko, tahdon neuvon hyvän antaa,
Sa Vappua ja ruokaa, viinaa käy,
Sill' aikaa vahtina ma viivyn täällä.
No, ällös peljätkö. Ma valpas oon,
Ja hiukan ruokaa iltaseksi pyydän
Vaan palkasta. Mun myöskin nälkä on.
HALONEN.
Ei, heikkarissa! — Sit' en suinkaan tohdi.
ANNA.
No, Herran haltuun sitte! — Ilta joutuu,
Mun täytyy kiiruhtaa, ett' jonnekin
Ma ennättäisin, missä mierolainen
Voi leipäpalan saada nälkäänsä.
Käy muutaman askeleen.