"Jos koko teidän voimanne on siinä, minkä minä olen nähnyt, niin täytyy minun vain surkutella teitä. Atholin rykmentit ovat näet osia niistä vankoista joukoista, jotka ovat sijoitetut täällä olevan taistelukentän ja Inveraryn välille, ja jotka vain odottavat Argylen herttuata. Sehän olisi jo aikoja sitten pitänyt olla teille hyvin tiettyä, kun kuningas niin pitkän aikaa on valmistautunut tälle retkelle."
Herttua ja Cochrane loivat tällä välin toisiinsa paljon merkitseviä, mutta samalla surullisia silmäyksiä.
Vielä tehtiin upseereille muutamia kysymyksiä, ja sitten heidät vietiin pois.
Rumbold huudahti: "Vanha kettu oli kyllin viekas. Tekisi mieli melkein uskoa, että kuningas on käskenyt hänen antautua vangiksi valehdellakseen meille joukoista, jotka eivät vielä koskaan ole nähneet päivän valoa."
Cochrane ravisti totisen näköisenä päätään. "Oi ei, sitä pahempi", sanoi hän, "se, mitä englantilainen kertoi, on kyllä totuuden kanssa yhtäpitävä. Nyt meidän täytyy vielä kuulustella toisia vankeja."
Suuri osa näistä tuotiin nyt osille, mutta kaikkien kertomukset olivat siihen määrin yhtäpitäviä, että Rumboldinkin täytyi vihdoin uskoa upseerien puhuvan totta.
"Niin, mitä nyt on tehtävä?" kysyi herttua. "Rekatit me kyllä, olisimme saaneet hävitetyiksi, mutta nuo suuret sotajoukot, jotka tekevät tyhjäksi meidän etenemisemme Inveraryyn, tekevät turmion tuoman kepposen meille suunnitelmiimme nähden. Kova onni leikittelee kanssamme."
"Älkää kutsuko sitä kovaksi onneksi", sanoi Cochrane vakavana. "Ei, kaikki on todellakin edeltäpäin valmistettu, ja on johtunut ilkeimmän laatuisesta petokanta. Eräs Teidän puoluelaisistanne on alusta alkaen seurannut toimiamme ja koko ajan antanut tietoja niistä kuninkaan puoluelaisille. Sen johdosta ovat rekatit Ealanin edustalla, ja sen johdosta majailevat nyt suuret sotajoukot Inveraryn luona."
"Mitenkä Te uskallatte päästää huuliltanne moisia sanoja?" puhkesi Hume puhumaan. "Eikö meidän urhoollisuutemme ja rohkeutemme, eivätkö saamamme haavat ja kärsimämme vaivat ole kylliksi todistuksena uskollisuudestamme ja rehellisyydestämme?"
Skotlantilainen aatelismies katsoi suuttunutta miestä tuimasti silmiin ja vastasi levollisena: