"Oletteko Te sitten ainoa, joka olette seurannut herttuaa? Muutoin saatte Te vastata vaan omista töistänne. Sitä paitsi on Teidän käytöksessänne jotain omituista."
Hume oli raivosta pakahtua. Hän laski kätensä miekan kahvaan ja huusi:
"Sitäkö varten tahdotte meitä moisella tavalla häväistä, että olette herttuan suojeluksen alaisena? Jollei niin olisi asian laita, niin saisitte kerrankin toden teolla näyttää rohkeuttanne, josta niin usein olette kerskaillut."
"Rauhoittukaa!" huudahti herttua käskevästi ja astui riitelevien väliin. "Kuinka uskallatte Te Hume, moisella tavalla menetellä joukkoni urhoollisinta ja kokeneinta päällikköä kohtaan?"
"Minustakin tuntuu tämä käytös hyvin kummalliselta", sanoi Rumbold.
"Näistä kolmesta sadasta miehestä, jotka meidän kanssamme astuivat laivaan Hollannissa, voi varsin hyvin joka toinen olla petturi."
"Missä on herttua, missä on Mac Callum More?" kuultiin huuto. "Viekää minut hänen luokseen!"
"Täällä minä olen", huudahti herttua. "Tulkaa tänne!"
Hien, lian ja veren tahraama soturi, kävi hoiperrellen tulen luo ja vaipui perin väsyneenä maahan.
"Sinut on petetty, Mac Callum More", änkytti hän. "Elfinstone on pettänyt sinut. Ealan on taas vihollisen vallassa, ja koko sen varusväki on surmattu. Neljäsataa englantilaista on seurannut minun kintereilläni hyökätäkseen päällesi päivän sarastaessa."