Niin, näytti melkein kuin vihollinen olisi väijynyt häntä, sillä kun hän saapui erään kalliotunnelin läheisyyteen, josta pääsi meren rannalle, ilmestyi yht'äkkiä skotlantilainen soturi, joka seisoi pyssy olalla valmiina ampumaan.
Hetkisen oli kumpikin mies hämmästyksissään, kun he näin yht'äkkiä joutuivat seisomaan vastatusten ja tarkastelivat toisiaan terävin katsein.
Skottilainen soturi ei näyttänyt kuitenkaan tulleen missään vihamielisissä aikeissa, sillä hän laski pyssynsä heti alas.
"Tunnetteko, hyvä herra, näitä seutuja?" kysyi hän kohteliaasti.
"Kyllä, niin kauas kuin silmä kantaa, on niin hyvin maa kuin rakennukset minun omaisuuttani", vastasi puhuteltu. "Mutta kuka Te olette, ja millä asioilla Te täällä oleksitte?"
"Koska tämä maa on Teidän", jatkoi vieras, "niin tiedän, että minulla on kunnia tervehtiä urhoollista aatelismiestä sir John Cochranea, häntä, jota kaikki todelliset isänmaan ystävät kunnioittavat."
Sir Johnin kasvot synkistyivät vieläkin enemmän ja äärettömän halveksivalla äänenpainolla hän sanoi:
"Kenen kulta on tehnyt Teidät, joka olette skotlantilainen, maansa petturiksi ja kurjaksi vakoilijaksi?"
Katsettaan vähääkään muuttamatta soturi vastasi: "Sir John Cochrane, Teitä, jonka sydäntä Skotlannin ahdinkotila niin kovasti rasittaa, ei voi moittia, että Te esiinnytte vihamielisesti kaikkia kohtaan, jotka vähimmässäkään määrässä ovat julman kuninkaan luontokappalten kaltaisia."
"Ei mitään turhaa puhetta", ärjyi sir John, "sanokaa suoraan asianne, tai vieläkin paremmin, laittakaa niin, että Te mahdollisimman pian poistutte täältä."