Hirsipuussa huudahti hän: "Jumala siunatkoon tulevaa vilpitöntä kuningasta, jonka toivon Englannin kerrankin saavan!"
Kun tuo urho oli kärsinyt häpeällisen kuoleman hirsipuussa, otettiin hänen ruumiinsa alas ja revittiin hevosien välissä kappaleiksi.
Seurasi sitten herttuan vuoro. Häntäkin kidutettiin ja rääkättiin, pääasiallisesti siitä syystä että hän ilmaisisi rikostoverinsa, mutta ääntäkään ei hän päästänyt huuliltaan. Hän tuomittiin luonnollisesti kuolemaan, ja se pantiin täytäntöön Edinburghin torilla. Hänen päänsä ripustettiin tikapuihin hänen entisen vankilansa oven eteen.
Viimein tuli sir John Cochranen vuoro. Koko hänen perheensä oli rientänyt Edinburghiin ryhtyäkseen kaikkiin mahdollisiin toimenpiteisiin hänen pelastamisekseen.
Cochranen isä eli vielä, vaikkakin oli hyvin vanha. Hän oli kreivi
Dundonald, jonka arvonimen ja omaisuuden poika tulisi vielä perimään.
Kunnianarvoisa vanhus ei ollut pelännyt vaivaloista matkaa Edinburghiin
lausuakseen siellä hyvän sanan poikansa puolesta.
Mutta kuinka voi vaikuttaa mitään tuomareihin, joille edeltäpäin oli määrätty, mimmoisen tuomion heidän piti langettaa? Kuolemantuomio määrättiin, ja asiakirjat lähetettiin Lontooseen kuninkaan allekirjoitettaviksi.
Ennenkuin tuomio allekirjoitettuna saapui, ei voitu mitään toimittaa.
Kahdeksan päivää tarvitsi ratsastava lähetti mennäkseen Edinburghista
Lontooseen ja yhtä pitkän ajan tullakseen takaisin. Siis oli sir
Johnilla vielä neljätoista päivää elinaikaa.
Erityisenä armonosotuksena sallittiin hänen ottaa perheeltään jäähyväiset. Tuomarit olivat määränneet tätä varten kolmannen päivän ennen lähetin saapumista kuninkaan luota.
Oltiin marraskuussa. Harmaa, pilvinen taivas valui virtanaan vettä, ja myrsky ulvoi hurjasti.