Hän nosti aseen ja tähtäsi sotilasta, joka syvästi huolestunein katsein, mutta täydessä mielenmaltissa paljasti rintansa ja silmiään räpäyttämättä katsoi kiväärin suuhun. Hänen huulensa mutisivat muutamia käsittämättömiä sanoja ja oikealla kädellä tarttui hän vyöhönsä, jossa Skotlannin kansallisvärit loistivat, ikäänkuin hän ei kuollessaankaan olisi tahtonut luopua siitä.
Aatelismies antoi aseen vaipua alas.
"Voihan olla, ettette olekaan mikään petturi", hän sanoi, "mutta sen sijaan olette Te houkkio, joka tahtoo päästä taivaasen ruokosia tikapuita myöten. Ulkomuodostanne päättäen olette te niiltä ylämaan seuduilta, jossa Invernay on. Menkää kotiin ja viljelkää maatanne ja purkaa ennemmin kieli suustanne, kuin puhutte moisia mielettömyyksiä kuten tänään olette tehnyt."
Näin sanoen antoi hän pyssyn takaisin skotlantilaiselle, joka sanaakaan sanomatta, mutta katse suruisena, nojautui siihen.
"Te näytätte olevan kelpo ja rohkea mies", jatkoi sir John, "jonka joku omaatuntoa vailla oleva seikkailija on vietellyt hullutuksiin, jotka voisivat maksaa Teille henkenne, niinpian kuin joku Jaakko II:n vainukoirista pääsisi niiden jälille. Kenties on puute pakoittanut Teitä ottamaan tämän askeleen, mutta kuulkaa kokeneen miehen neuvoa, miehen, joka rakastaa isänmaataan yhtä ylevästi kuin Te itse. Menkää kotiin vaimonne ja lastenne luo ja odottakaa kaikessa levossa ja rauhassa vapautuksen päivää. Se tulee aikanaan. Katsokaa!" — aatelismies otti kolme kultarahaa kukkarostaan — "tämä kulta riittää pelastamaan Teidät velvollisuuksistanne pahaa Jaakkoa kohtaan."
Kajoamattakaan kultaan katsoi vieras epätoivoisena aatelismiestä.
"Varmaan on helpompaa heittää muutaman rovon yltäkylläisyydestään, kuin pitää omaisuutta ja vertaan isänmaanrakkautta halvempana."
"Hävytön!" ärjäsi aatelismies, "tiedättekö, mitä puhutte? Luuletteko, että tusina Teidän kaltaisianne huimapäitä voi syöstä Jaakon valtaistuimetta. Vaaditteko tosiaan minun uhraamaan ei ainoastaan omani vaan koko perheeni — niin ehkäpä koko sukuni — olemassa olon, jotta maailmalla olisi syytä sanoa minun olleen kypsyneen hulluinhuonetta varten?"
"Siellä ylämaalaisten keskuudessa sykkii tuhansittain urhokkaita sydämiä", jatkoi vieras, "jotka kaikki ensi vihjauksesta yhtenä miehenä lähtevät liikkeelle, ja miksei siinä tapauksessa sir John Cochrane, joka jo niin monta vihollista on kukistanut, voisi saada suuremmoista voittoa."
"Te erehdytte, luuletteko minulla olevan niin paljon voimaa", vastasi sir John. "Muistakaa, että Skotlanti on hajautunut niin moniin pikku puolueisiin, eikä minun vaikutukseni ulotu tilusteni rajoja kauemmaksi. Väkeni kyllä seuraisi ihastuksella minun kehoitustani, mutta eipä kenenkään muun. Sen täytyy olla toisenlaisen, joka voi kutsua koko Skotlannin aseisiin, ja te saatte kyllin kauan etsiä, ennenkuin sellaisen löydätte."