"Ketähän Te tarkoitatte?" kysyi vieras.
"Tarkoitan urhoollisinta skotlantilaista, häntä, joka nyt syö leipäänsä maanpakolaisena Hollannissa, Argylen herttuaa, Mac Callum Morea."
Tyyntyneenä otti vieras askeleen lähemmä.
"Ja jos nyt Mac Callum More palaisi kotiin, jos hän tarttuisi Skotlannin lippuun ja kutsuisi kansansa ratkaisevana hetkenä taisteluun sortajia vastaan, pysyisittekö Te, sir John Cochrane, silloin kotona ja linnanne akkunasta aivan levollisena katsoisitte taistelua?"
"En" vastasi aatelismies, "siinä tapauksessa uhraisin minäkin henkeni ja omaisunteni, jos nimittäin sitä tarvittaisiin, isänmaalleni, sillä Mac Callumin ollessa päällikkönä meidän täytyy voittaa."
"Oi, kiitoksia!" huudahti ylämaalainen ylen onnellisena, "nyt tunnen ajatuksenne enkä tarvitse enempää tietää. Täällä näiden äärimmäisten kallioiden takana on Argylen herttuan laivasto, joka on tuonut hänet Hollannista vapauttamaan Skotlannin. Hän, herttua, on minut lähettänyt tänne. Olisin syöksynyt alas näiltä kallioilta, ellen olisi voinut saada Teitä taipumaan puolellemme.
"Ja nyt, sir Cochrane, seuratkaa minua tullaksenne vakuutetuksi siitä, mikä muutoin ehkä voisi näyttää Teistä uskomattomalta."
Syvästi liikutettuna tarttui aatelismies ylämaalaisen käsivarteen.
"Viekää minut herttuan luo", puhkesi hän puhumaan, "mutta olkaa vakuutettu, että minä miekallani halkaisen päänne, jos minut petätte."
"Jos ette muuhun voi miekkaanne käyttää", hymyili skotlantilainen, "niin ripustakaa se yhtä hyvin tuohon puuhun, siksi kunnes tulette takaisin. Ennen tunnin kuluttua näette Te Argylen herttuan ja monta muuta urhokasta miestä hänen seurassaan."