Eriksson ryki. Hän ei tahtonut Ernstille mitään pahaa. Ei todella!
— Kuulkaas, Eriksson, kuinka suuriarvoinen tuo raha voi olla?
— Arvoinen? Mikä raha?
— Kas niin, älkää nyt olko piilosilla enään. Jos te saatte hyvän maksun, luovutte te kyllä siitä.
— Miten vallesmanni sanoo!
Hän vainusi »afääriä.» Hänen sieramensa laajenivat. Siinä samassa unhoitti hän Ernstin…
— Viisi kruunua? — kysyi nimismies.
— Liian vähän! — Erikssonin kasvot olivat pullallaan. Sormet alkoivat liikkua kuin merikravun kynnet.
— Vai niin, raha teillä kuitenkin on.
Vallesmanni nauroi hyvillään.