Eriksson sai silmänräpäykseksi omantunnon vaivoja. Mutta silloin ajatteli hän seteliä ja tuli iloiseksi. Hän meni vaimonsa luokse ja kertoi tehneensä hyvän kaupan.
— Minkä niin?
— Minä möin vuodan.
* * * * *
Vaunut vierivät rämisten ylös mäkeä Ernstin tuvalle.
Hän ihmetteli, mitä se mahtoi olla, meni etehisen kuistiin ja asetti kätensä auringon varjoksi.
— Herranen aika, vallesmanni!
Hän kalpeni yht'äkkiä. Hänen ensi ajatuksensa oli: vaimo, lapsi! — Hän kuuli vaimonsa laulelevan pienokaiselle…
Mutta sitten tyyntyi hän taas heti; ehkei se ollut mitään vaarallista.
Mutta nyt olivat vaunut hänen ovensa edustalla. Eräs talonpoika istui kyytimiehen vierellä. Nimismies astui alas.